maanantai 27. tammikuuta 2014

Freedom and freediving Koh Tao


Matkallani odotin hetkeä, jolloin palaisin takaisin saarelle nimeltä Koh Tao. Olin vieraillut saarella aikaisemmalla matkallani ja jostain syystä pidin saaresta paljon. Suunnittelin viettäväni saarella noin viikon. Saarelle astuessani heitin puhelimet kassin pohjille ja kamerakin unohtui joksikin aikaa kun keskityin kokemaan ja tallentamaan muistot verkkokalvoilleni. Lopulta viikko Koh Taolla venyi kolmeksi erittäin intensiiviseksi viikoksi ja saari yllätti minut positiivisesti jälleen kerran. Kolmen viikon aikana treenasin muay thaita, kävin vapaasukelluskurssin, uin meressä, asuin samassa dormihuoneessa, tanssin rannalla lähes joka ilta, tapasin saksalaisen siskoni sekä suoritin 'visarunin' Burmaan.

Siskoni Mia Saksasta. Ensimmäisen tunnin jälkeen ei enää tarvinnut puhua kun ajatukset olivat samat!
Huoneeni 3 viikkoa. Välillä yksin, kaksin ja välillä tupa täynnä. Erikoisuutena  sänkyni luona olevasta ikkunasta  sai seurata iltaisin Ladyboyshowta. Lopulta pystyin nukahtamaan showmusiikkiin. 

Koh tao, kilpikonnasaari on tunnettu kymmenistä sukellusfirmoista ja täällä suoritetaan enemmän Open Water sukelluskursseja kuin missään muualla maailmassa. Vesi on lämmintä, näkyvyys on hyvä ja sukelluksiin on muutamia helppoja kohteita, joissa voi nähdä erilaisia fisuja ja jopa suuren valashain! Kyseessä on kasvissyöjä, joten tilanne meren pinnan alla on turvallinen. Minulle saari on sopivan pieni, ystävällinen ja josta kaikki tarvittava löytyy. Tunnelma saarella on rento ja reissaajat ovat nuoria aikuisia, joiden motiivi tulla saarelle liittyy enemmän sukelluksiin, kuin biletykseen. Toki saari oli jo kahdessa vuodessa muuttunut ja kasvanut todella paljon. Sama ilmiö tapahtuu useilla Thaimaan saarilla, kun enemmän ja enemmän reissaajia saapuu paikalle. Koh Taolla kuitenkin halutaan pitää edelleenkin huoli saaren kunnosta erilaisilla kamppanjoilla ja tarjoamalla mahdollisuutta esimerkiksi kierrättää roskiaan. Saari on myös aktiivinen erilaisissa liikuntamahdollisuuksissa. Saarella toimii treenisali Koh Tao Island Muay Thai, jossa treenien taso on hyvä. Reeneissä pääsee sparraamaan ja valmentajat ovat asiansa osaavia. Samalle saarelle on kuitenkin nousemassa toinenkin sali ja uskon että taso vielä nousee. Sukelluksen ja Muay Thain lisäksi saarella voi treenata CrossFitiä ja joogata joka päivä.


Saavuttuani saarelle kävelin heti tutulle salille katsomaan olisiko ketään paikalla ja ilokseni sain kutsun pöydän ääreen kertomaan kuulumisia, koska jostain syystä olin kaksi vuotta sitten jäänyt valmentajien mieleen ja he tunnistivat minut suomalaiseksi. Vaihdettiin kuulumisia ja minulle tarjottiin viskiä, mutta jätin valmentajat istumaan iltaansa ja suuntasin unille. Olin onnellinen jälleennäkemisestä ja tiesin pääseväni treenaamaan heti seuraavana päivänä.


Saarella myös jotain mielenkiintoista, jota muilta saarilta saa etsiä. Täällä voi suorittaa vapaasukelluskursseja. Oli aika haastaa itseä lisää. Viimeeksi ollessani tällä saarella suoritin vapaasukelluskurssin. Vapaasukelluksessa välineinä toimivat ohut märkäpuku, pidemmät räpylät, kevyt maski, snorkkeli ja painovyö. Niillä mennään syvyyksiin. Omat keuhkot toimii happivarastona. Vapaasukellus vaatii tietoa ihmiskehon toiminnasta ja aina kaverin, kun tehdään syvempiä sukelluksia. Vapaasukellus on eniten päänsisällä. Puskemalla eteenpäin ei selviä, maitohappoa vältetään, kaikki perustuu siihen että olet rento, itsevarma ja tiedät omat rajasi. Isossa roolissa on myös se, että uskot siihen, että sinä pystyt tähän.  Vapaasukellus on minulle vastakohta kovalle treenaamiselle, vai onko? Miten vapaasukellus liittyy kamppailulajeihin?


Olen oppinut valmentajaltani, että kolme tekijää määrittää kamppailijaa: Kunto, taito ja pää. Kun ottelijat ovat yhtä vahvoja ja yhtä taitavia, ei kehässä enää ole merkitystä muulla kuin pääkopalla. Kuinka kovasti haluat voittaa? Entä jos toinen prässää, miten siihen vastaat? Miten pidät oman pelisi? Et mieti tekniikoidesi puhtautta tai kuntoasi, koska niille et siinä tilanteessa voi tehdä mitään. Taitoa ja kuntoa on suhteellisen helppo kehittää. Toki taidon oppimiseen kuluu enemmän aikaa, mutta teoriassa taidon oppiminen on mahdollista, kun vain jaksaa tehdä riittävästi oikeita toistoja. Jäljelle mentaalinen puoli ja se onkin mielestäni mielenkintoisempi osa-alue. Kuinka kehitän päätäni kamppailijana? 


Kickboxing ottelu kestää erätaukoineen 8 minuuttia. Muay thai ottelussa erät ovat pidempiä ja niitä on useampi riippuen säännöistä. Aika on kuitenin suhteellisen lyhyt. Siinä ajassa pitää puristaa itsestä kaikki irti. Siinä ajassa halutaan saada kaikki opittu ulos kehosta sekä pidettyä pää kasassa. Mielestäni ainut keino harjoittaa tuota stressitilannetta on harjoitella erilaisia tilanteita, joissa joutuu paineen alle. Ottelu on tietysti paras harjoitus, mutta myös muut tilanteet opettaa miten oma pää toimii ja miten voit kehittää omaa henkistä kanttiasi sekä opit tunnistamaan käyttäytymisesi stressitilanteessa ja opit ehkä hallitsemaan mieltäsi paremmin. 



"Homma toimi kuin unelma viimeisissä sukelluksissa. Olen todella onnellinen. Snorklatessa sukellan 12 metriin ja seisahdan pohjalle katselemaan maisemia. Ei ole tarvetta hengittää eikä korviin satu. Näen veneennäköisen kehikon, joka on kasvien ja kalojen ympäröimä. Katselen kuinka kalaparvi hengailee paikoillaan. Ponnistan pohjasta kohti pintaa. Muutamalla voimakkaalla potkulla pääsen eteenpäin. Pinnalla teen palautushengityksen ja pusken happea keuhkoihin. Ohjaaja katsoo minuun pinnalla ja näytän ok-merkin. " Pätkä matkapäiväkirjastani. Tuohon sukellukseen tarvittiin muutama harjoituskerta, että siitä saatiin noin rentoutunut kokemus. Harjoittelin vapaasukellusta yhteensä viitenä päivänä. Sinä aikana itkin sekä ilosta että pettymyksestä itseeni.

Day 1:

Fundive. Sain mahdollisuuden osallistua iltapäivän sukellussessioon kertailemaan edellisen kurssin oppeja ja saamaan taas tuntumaa veteen. Olin uudella kurssilla eri koulukunnan kanssa ja sain huomata etten saanut paljoa ohjeita. Muistin hengitystekniikan hyvin ja kuinka tärkeää oli olla rento. Pieneksi paineekseni olin ryhmässä, jossa 3 miestä suoritti kakkoskurssin viimeisiä taitoja ja siinä samalla poijulla minun tuli olla rento, keskittyä omiin sukelluksiin ja päästä vielä syvyyksiin ilman sen kummempia ohjeistuksia. Olinko hermostunut? Olin. Onnekseni olen osannut aina rentoutua ja niin tälläkin kertaa pystyin tekemään oman  tavoitteeni mukaiset sukellukset. Tavoiteenani oli mennä kymppiin ja pystyä tasaamaan paineet. Sukelsin ensimmäisenä päivänä 13m ja tasasin paineet korvista hyvin. Lopuksi en enää saanut tasattua paineita toisesta korvasta ja tunsin hermostuksen lisääntyvän. Sen jälkeen ei sukellukset enää onnistuneet. Käänsin myös itseni pääedellä sukelluksiin. Päivän päätteeksi menimme snorklaamaan White Rockille ja oli mielenkiintoista huomata kuinka olo oli paljon rennompi ja sukellukset helpompia kun ne sai tehdä ilman köyttä, vapaasti.


Day 2,

Freediving Advanced part 1. Aamu alkoi hengitys harjoituksilla. Opin uuden hengitystekniikan, joka tuntui paremmalta. 2-3minuuttia vatsahengitystä 3 sekuntia sisään, 6 sekuntia ulos. Sen jälkeen 1-3 kertaa viimeinen hengitys, 5 sekuntia sisään, 10 sekuntia ulos. Viimeisen hengityksen jälkeen hengenpidätys. Teimme 3 kierrosta ja pidätin hengitystäni lopuksi 1.58 minuuttia. Opin myös uuden tavan tasata paineita korvista. Aamupäivä harjoitus loppui pituussukellukseen, jonka tein 45 metriin asti räpylöillä. Pidin todella paljon pituussukelluksesta, jossa ei tarvinnut keskittyä paineentasaukseen, joka vieläkin tuotti hankaluuksia. Iltapäivällä oli sukellusten aika ja päivän saldoksi jäi noin 10m sukellukset. Ongelmana oli paineentasaus, jonka pyrin tekemään uudella tekniikalla, siinä onnistumatta. Vanhalla tyylillä puskin liikaa korvia ja siitä lopputuloksena sain taas lopetella sukellukset siihen ettei toinen korva toiminut. Päivä päättyi taas snorklausreissuun, mutta tällä kertaa vapaasti tehdyt sukelluksetkin jäivät vajaiksi.



Day 3,

Freediving Advanced part 2. Aamun aloitus rintakehän venytyksillä. Paremmin happea keuhkoihin.  Teoriatuntien jälkeen suoritimme hengenpidätysharjoituksen vedessä. Olin odottanut tätä hetkeä, kun pääsisin testaamaan turvallisesti ohjaajan kanssa kuinka pitkään pystyisin pidättämään hengitystäni. Teimme kolme kierrosta, joiden tavoitteena oli pysytellä pidempään veden alla. Kelluimme rantavedessä aivan rentoina ohjaajan kertoessa väliaikoja. Pidätin viimeisellä kierroksella hengitystäni 3minuuttia ja 17 sekuntia!! Iltapäivän sukellukset tehtiin liian kovassa meren käynnissä. Se että  jouduimme odottelemaan olosuhteita ja välineitten laittoa, antoi se taas sopivan paineen onnistua juuri näissä yksittäisissä sukelluksissa. Olin harjoitellut uutta paineentasausta ja sain sen toimimaan taas kymppiin. Sukelsin ilman köyttä kymmeneen metriin ja tasasin paineet Frencel tekniikalla. Ja siihen se sitten jäikin. Aika oli lopuillaan ja minulla oli kylmä. Pieni pettymys kaihersi mieltä. Enkä päässyt vieläkään syvemmälle. Snorklaus oli mukavaa ja myös päivän onnistuminen oli mielessä. 


Day 4,

Advanced course, part 3. Kolmantena kurssipäivänä tunsin olevani jo valmiiksi väsynyt, eikä se helpottanut rentona olemista. Aamun venyttelyiden jälkeen teimme haponsietoharjoituksen, joka sujui alun hermoilun jälkeen hyvin. Harjoituksessa tuli sukeltaa 25m matka ja poijulla hengitysaika väheni kokoajan. Lounaalla mietin miksi laitan itseni tälläisiin tilanteisiin, jossa joudun rajoilleni. Löysin kuitenkin vastauksia kysymyksiini ja päällimmäisenä mielessäni oli, että haluan oppia tämän huikean taidon. Kasasin itseni iltapäivän sukelluksiin ja alku sujui todella hyvin. Olin rento ja tein lämmittelysukellukset rauhallisesti. Sukelluksessa mennään 10 metrin syvyyteen käyttäen köyttä ja pysähdytään sekä käännytään pää ylöspäin. Köydellä hengaillaan niin pitkään, että tunnet ensimmäisen tunteen hengittää. Sen jälkeen lasketaan vielä sekunteja ennen kuin lähdetään superhitaasti nousemaan kohti pintaa. Seuraavat sukellukset alkoivat hyvin, kunnes yksi ryhmästämme sai blackoutin. Blackout tapahtuu, kun pintaan tullessa keuhkojen laajentuessa keuhkoissa on liian vähän happea. Oikean blackoutin näkeminen sekoitti kyllä riittävästi omaa keskittymistäni, että sen päivän sukellukset jäivät taas jonnekin 12 metrin tuntumaan. Snorklaus oli mukavaa kalojen kanssa, mutta minulla oli aika ottaa breikkiä vapaasukelluksesta. Päivä oli viimeinen kurssista ja sain kuulla jääneeni kauas kakkoskurssin tavoitteista. Olin pettynyt itseeni ja myös sihen ettei kurssilla kerrottu tavoitteista tai oltu selkeitä niiden suorittamisesta. Kerroin palautteen suoraan kiertelemättä. Pahimman pettymyksen jälkeen pystyin kirjaamaan ylös kaikki ne huikeat taidot, jotka olin oppinut ja näkemään, että vapaasukeltajana tarvitsen harjoitusta lisää. Illalla sain viestin ohjaajalta, että palautteeni johdosta he haluavat tarjota minulle yhden lisäharjoituspäivän ilmaisiksi. 



Day 5:

Viimeinen mahdollisuus. Pidin taukoa vapaasukelluksesta ja palasin hetkeksi taas omalle osaamisalueelleni muay thai treeneihin. Tunsin, että tarvitsen sulatteluaikaa ja itseni kokoamista ennen viimeistä mahdollisuutta suorittaa tavoitteita kurssista. Tein mielessäni listan taidoista, jotka aion tehdä viimeisenä päivänä. Aloitin aamupäivän venyttelyillä ja suoritin ensimmäisen tavoitteeni 60 metrin pituussukelluksen räpylöillä. Iltapäivä sujui kuin   unelma. Tein lämmittelysukellukset kymppiin. Sen jälkeen testasimme missä syvyydessä voisin aloittaa freefall sukelluksen. Tarkoituksena oli mennä ilman köyttä 10 metriin tai vähän syvemmälle ja lopettaa sen jälkeen liike ja antautua vapaapudotukseen. Keuhkojen koon puolittuessa paineen takia, keho alkaa vajota tietyn syvyyden jälkeen eikä lihastyötä tarvita päästäkseen syvemmälle. Olin valmis kokeilemaan vapaapudotusta ja menin noin 16 metriin. Oli jännittävää tuntea kehon valuvan alaspäin itsestään. Viimeisellä sukelluksella laskeuduin vapaapudotuksella 19 metriin asti. Olin todella innoissani ja iloinen suoriuksistani. Aika loppui ja jäljellä oli snorklaus. Laskeuduin 12 metriin ja katselin rauhassa maisemia. 

Vapaasukellus opetti todella paljon. Jatkan edelleen treenausta ja joku päivä teen lisää ennätyksiä. Eniten kurssi oli henkisesti haastava. Kokoajan tuli olla hyvä keskittyminen päällä ja sulkea ympäristö mielestä. Sain kuitenkin hyvän muistutuksen, että kaikki on vain ihmisiä. Ei ole supermiehiä. Kuitenkin uskomalla itseen ja kovalla työllä voi saada aikaan tulosta ja ylittää itsensä. Kurssi oli todella hyvä harjoitus paineensietokyvylle ja huikeinta oli 19 metrin vapaapudotus sekä hengenpidätys. Kaikki keskittyminen ja kaikki aikaisemmin opittu kiteytyi näihin taitoihin. Päätin, että vapaasukellus saa jatkua toisella kertaa ja nautin rennosti loppuajan Koh Tao saarella. Kävin ottamassa treeneistä viimeiset opit irti ja tanssimassa jalat kipeäksi rantabaarissa uusien ystävieni kanssa.

Island Muay Thai Koh Tao. Kuvanoton jälkeen valmentaja mustassa takissa löi minua päähän. Mietin että mitä ihmettä? Ah, mosquito! 

Samset. Yli 150 ottelua Bangkokissa. 


The family, Son Albert, mother Hoksu, granmother Sofie, Cracy Uncle Julien, son Rob. 

What are you drinking?
 Sodawater!
 Just soda?
 Yes!I haven't drink since 3 years!
 But you are dancing every night?
 Yes, that's right!
... 
Ystäväni Zaw työssään. Tällä herralla kaksi työtä, ei lomia, ainakaan lähiulevaisuudessa. 

Goodbye Koh Tao, until next time ;)




torstai 19. joulukuuta 2013

Thailand ja muay thai


Sawadee khaa! Asetan kämmenet vastakkain ja kumarran keveysti ensimmäiselle thaimaalaiselle jonka näen. Saan ison hymyn takaisin ja saman tervehdyksen. Olen Thaimaassa jo kolmatta kertaa. Tulen tänne uudestaan luultavasti samoista syistä kuin monet muutkin. Thaimaa, turistien suosikkimaa upeiden rantojen, herkullisen ruuan ja ystävällisyytensä tähden. Myos reppumatkaajalle tarjontaa tässä upeassa maassa riittää. On guesthouseja, hostelleja, trekkausmahdollisuuksia, kokkauskursseja, treenicamppejä, aurinkoa ja merta. Thaimaa on suloinen maa. Ihmiset on pieniä ja ystävällisiä. Thaimaalaiset on ahkeria työntekijöitä ja lojaaleja toisilleen ja buddhalaisuudelle. Pyhä on pyhää. Bangkok ja useat kaupungit thaimaassa näyttävät suttuisilta tai sekavilta. Sähköjohdot roikkuu isoina kimppuina katujen lyhtypylväissä. Talot saattaa olla vähän vinossa ja tiet muhkuraisia. Silti kaikkialle vallitsee rentous ja tavallaan myös järjestys. Kanat kotkottaa pihalla. Kalastajat kalastaa öisin. Päivällä loikoillaan riippumatossa. Päivällä ruokamyyjät työntävät kärrynsä teille ja ihmiset ostavat lounasta. Kaupoista huudellaan hyvää päivää ja pyydetään ostamaan paita tai ottamaan hieronta. Taxi! Massage! Tuk-tuk! Vaikkei kyytiin hyppäisikään voi kuskin kanssa jäädä juttelemaan kuulumisia ja säätilannetta. Ja tämä on vain ensivaikutelma.,Jos kansalaisiin pääsee tutustumaan erilaisissa olosuhteissa pääsee todella sisällä, ketä nämä iloiset ihmiset ovat.



Koh Samuin katukuvaa ja selkeät sirisevät sähköjohdot.
Minulle tämä paikka oli treenaamista varten. Lensin Phukettiin. Etsin itselleni suoraan treenisalin ja kävin ensimmäisissä treeneissä. Valmentaja kysyi tulenko huomenna? Sanoin, että jatkan matkaa. Phuketissa on hyviä treenisaleja, mutta se turistihärdelli on minulle liikaa. Edessä olisi Koh Samui ja WMC Lamai muay thai camp. Parhaimmat treenipaikat löytyvät isoista kaupungeista Thaimaassa. Niissä on eniten ottelijoita ja parhaimmat valmentajat. Bangkok, Phuket, Pattay, Chiang Mai. Näistä paikoista olin eniten kiinnostunut Pohjois-Thaimaasta ja myös kaoottisesta Bangkokista. Koh Samuin valitsin pelkästään treenipaikan takia. Olin myös lukenut kauniista rannoista ja saaren hyvistä puolista. Olin kuullut myös saaresta sen vilkkaan yöelämän takia ja olin valmistautunut tietynlaiseen kulttuurishokkiin. Seksiturismi ja yökerhojen korvia särkevä voluumi kirkkailla välkkyvillä valoilla maustettuna on kaukana siitä Thaimaasta, mikä tekee minulle kotoisan olon. Yöelämän katselu riitti yhdeksi illaksi ja se toimi eräänlaisena muistutuksena siitä, mitä tälle maalle on tapahtunut sen jälkeen kun turismi on täällä kasvanut. Olihan se tavallaan elämys itsessään. Siitä myös minä olen vastuussa ja se laittaa miettimään mihin rahani laitan. Minun rahani kuluivat treenimaksuihin ja herkulliseen paikalliseen ruokaan sekä kerta viikkoon kävin perinteisessä thaihieronnassa, joka on suosikkini, koska siinä venytetään, naksautetaan ja hierotaan. Tekee myös välillä pikkuseeeeeeeen kipeetä.


Jack. WMC Lamai salin valmentaja pitämässä pädejä. Otteluita yli 200, ikää 26 vuotta.
Tämä kuva on Jyrkille Suomeen. Käsi on suojauksessa ja oli joka kuvassa kiinni poskessa ;)
Älä unelmoi elämääsi, elä unelmaasi!

Minun unelmani on olla auringossa, reenata kaksi kertaa päivässä ja syödä hyvää ruokaa ja nukkua riittävästi. Here we go! Päätin aloittaa jokapäiväisen treenauksen sellaisella maltilla, että treenasin vain 2h muay thaita ja tein aamupäivällä oman reenin, joogasin, juoksin lenkin tai uin meressä. Kotosalla, kun ruokaa saa laittaa itse syön n. 4 kertaa päivässä. Täällä päätin budjettini riittävän kolmeen ruokaan päivässä. Yhden annoksen hinta oli 1.50 - 4 euroa. Syöden paikallista ruokaa. Nukkuminen jatkui samalla tavalla kuin kotona, eli pitkään.

Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan tähän muay thai leirielämään ympäri Thaimaata. Lamai salilla oli todella paljon harjoittelijoita ja treenit oli hyvin organisoitu ja tietysti hinta oli myös sen mukainen. Mitä pidempään salilla vietti aikaa, sitä halvempaa harjoittelu tietysti oli. Henkilökohtaista palautetta sai aina, koska valmentajia oli riittävän monta harjoittelijoitten määrään nähden. Aamutreenit alkoi klo 7 ja kesti kaksi tuntia, sama setti iltapäivällä klo 17. Sisältö vaihteli, mutta hyvien lämmittelyjen jälkeen oli tekniikkaa parin kanssa sekä sparria. Sitten sai päditreeniä valmentajan kanssa noin 3 erää. Lopuksi saattoi olla pystypainia niin, että sai vääntää jokaista reenaajaa vastaan. Lamai salilla oli mielestäni vähän showmeininki ja olin iloinen asustaessani itsekseni rannan tuntumassa. Kahdessa viikossa sain kuitenkin erittäin intensiivistä treeniä ja paljon perustekniikoiden toistoja. Opin uusia tekniikoita ja sain mahdollisuuden tutustua kilpailijoiden elämään Koh Samuilla.

WMC Lamain valmentajat
Mahtavaa tavata kaltaisiaan ympäri maailmaa!
Ensimmäiset viikot vierähtivät Thaimaassa treenatessa ja nauttiessa merestä, auringosta, rannasta, ruuasta ja thai hieronnasta. Treenaminen sujui hyvällä energialla, kunhan muisti juoda myös urheilujuomaa. Ilmankosteus ja kuumuus saa aikaan yllätävän nopeasti uupumisen. Palautuminen sujui nopeasti oman leppoisan elämänrytmin takia. Ei tarvinnut olla huolissaan, että olisi valvonut liian myöhään, koska yöllä ei ollut mitään mielenkiintoista minulle tällä kertaa. Etten ihan alkanut erakoksi kävin muiden treenaajien kanssa iltaisin syömässä yömarketilla, jossa isossa pöydässä syötiin kaikki porukalla, niin treenaajat, ottelijat ja valmentajat. Minulla oli halu keskittyä yksinkertaiseen elämään ja sen sijaan, että olisin hengaillut sali ympyröissä, pysyttelin enemmän itsekseni nauttien olostani. Pyrin näkemään myös jotain paikallista. Tutustuin vaatekauppiaaseen sekä kävin katsomassa paikallista festivaalielämää sekä ruokamarketteja.



Tavoitteena saada kaveri lyötyä alas puomilta... Ja ranta täynnä porukkaa ja buddhalaisia munkkeja. 
Spicy or not spicy? Hmm..Not too spicy? 

Tässä kohtaa matkaa oli helppo olla erittäin tyytyväinen. Treenaaminen oli kivaa, ruoka oli hyvää ja merivesi lämmintä. Uusia ystäviä sain monesta euroopan maasta, sekä parhaimmat sparrit sitten Unkarin yhden ruotsalaisen tytön kanssa. Koh Samuilta matka jatkui tutulle saarelle Koh Taolle ja siellä tapaisin tutut valmentajat ja ehkä uskaltautuisin vapaasukelluskurssille uudestaan. 


maanantai 9. joulukuuta 2013

Miljonäärin elämää




Katselen Pangkor saaren rannalle lyöviä aaltoja. Pyyhin kyyneleitä poskiltani. Olen hetkeä aikaisemmin sanonut hyvästit ystäville, joiden kanssa vietin viimeisen kuukauden vapaaehtoistöissä. Rinnassani tuntuu jännitystä. Minä en ole menossa kotiin vaan jatkamassa matkaani. Olen taas omillani ja se tuntuu hyvälle. Seuraavana aamuna lautta lähtee liikkeelle rannasta. On aikanen aamu ja aurinko on vielä alhaalla. Ilmassa on aamukastetta ja kun katson taaksejäävää Pangkor saarta näen täydellisen sateenkaaren. Sateenkaarta vasten leijjailee ilmassa lintuja. Kotkia! Katson ympärilleni ja avaan suuni sanoakseni jollekulle samaan suuntaan katsovalle, että vau, näetkö. Kukaan ei katso taivaalle ja käännän katseeni takaisin kotkiin vasten sateenkaarta ja hymyilen. Tämä hetki on minulle. Matkani jatkuu. Tunnen olevani oikeassa paikassa ja oikealla tiellä. 


Vietin Malesiassa vielä reilun viikon. Ajattelin mielessäni, että nautiskelen hetken omasta matkailusta ja lueskelen kirjaa tai loikoilen riippumatossa. Nautin yksin olemisesta. Matkustaessa tunnen hyvää oloa istuessani junassa, bussissa, lautalla tai lentokoneessa. Tunnen olevani liikkeessä ja matkalla. Samalla saan viettää hetken itsekseni ja olla omien ajatusteni kanssa.  Vaikka nautin hetkistä, jotka vietän itsekseni, olen kuitenkin oppinut että elämässä parasta on ne hetket, jotka on jaettu jonkun toisen kanssa. Jos maapallo olisi ihan tyhjä, olisi tylsää lopulta tehdä asioita itsekseen. Yhdessä jaetut hetket tällä matkalla ovat olleet ne, joita ensimmäisinä muistelee.

Bethany Homen futistiimi

Meitä yhdisti nauru.
Kuvassa oleva poika on Bethany Homen oppilas. Kommunikoimme kasvojen ilmeillä ja käden puristuksilla. Meitä yhdisti oma huumori, joka kehittyi kuukauden aikana. Poika ei paljoa kommunikoinut puhumalla tai kuukauden aikana en kuullut hänen sanovan kuin kaksi sanaa: äiti ja isä. Ohjasin liikuntaa hänelle ja opin kuukaudessa millä häntä voisi motivoida liikkumaan enemmän. Jatkoimme molemmin puolista nauruterapiaa koko kuukauden. Viimeisenä päivänä tuli hyvästien aika. Menin vielä ennen lähtöäni sanomaan näkemiin tälle pojalle ja lähtiessäni kävelemään luokasta poika sanoi bye, bye ja heilutti kättään. 

Viimeinen viikonloppu Pangkor saarella vapaaehtoisten kanssa.

Googbye Azmi. Kiitos viittomakielen opeista sekä ystävyydestä.
Sanoin aiemmin elämän olevan luksusta Aasian maissa. Olen tuntenut kuitenkin olevani rikas jo Suomessa. Itseasiassa tunnen olevani miljonääri. Se, että olen syntynyt Suomeen antaa minulle jo paljon etuja, joita ei aina tule ajatelleeksi. Minulla on vapaus valita asioita elämässäni. Voin itse päättää mitä teen elämälläni. Minulla on mahdollisuus saada apua kiperässä tilanteessa yhteiskunnalta. Olen miljonääri saadessani liikuttaa kehoani joka päivä ja elämässäni saan tarjota myös toisille ihmisille tuota liikunnan iloa ja nähdä onnistumisen elämyksiä. Olen miljonääri, koska minulla on perhettä ja ystäviä kotimaassani, jotka tukevat minua. Miljonäärin elämässäni saan mahdollisuuden oppia jotain uutta joka päivä ja mikä parasta saan tavata mielenkiintoisia, erilaisia, inspiroivia ja vieraanvaraisia ihmisiä.

Tällä matkalla olen saanut kokea, että vaikka lähdin itsekseni matkaan, saan harvemmin olla yksinäni. Näin kävi myös Langkawin saarella. Ajattelin, että lepäilen saarella pari päivää ennen kuin lennän Thaimaaseen treenaamaan.  Saavuttuani Langkawin saarelle heitin tavarana hostellihuoneeseen, otin kameran mukaani ja lähdin  kävelemään rannalle. Haahuilin rannalla tuijotellen merta. En kiinnittänyt huomiota ihmisiin ja vastasin aika vaisusti tervehdyksiin. Ranta näytti upealta auringonlaskussa. Kävelin poispäin rannalta ja eteeni hyppäsi kaksi poikaa, jotka alkoivat kyselemään valokuvista mitä olin ottanut ja mistä olen kotoisin. Vastailin kysymyksiin, mutta samalla mietin kuinka pian painan pään tyynyyn. Mielenkiintoni kuitenkin lopulta heräsi, kun kuulin heidän olleen jo toista vuotta matkalla ympäri maailmaa. Lopulta nohdin että minua väsytti ja istuin iltaa uusien tuttujen kanssa ja kuuntelin tarinaa maasta nimeltä Kamerun, sen voodooperinteistä ja upeasta luonnosta. 


"Best things in life are free"

Leslie the King of Langkawi
Leslie on kotoisin Kamerunista, Afrikasta. Jaamme aika erilaisen kasvatuksen ja kulttuurin. Kuitenkin meitä yhdisti halu matkustaa maailmalla ja nauttia elämästä. Leslie kirjoitti tuon lauseen, jossa parhaat asiat ovat ilmaisia. Ja niistä yksi on mielestäni ystävyys. Toki ystävyyteen vaaditaan joitakin sosiaalisia taitoja että se voi olla mahdollista, mutta vaikkei yhteistä kieltäkään olisi voi yhteenkuuluvuuden tunne olla voimakas. Langkawin saarella vietin kolme päivää hulvattomien kamerunilaisten kanssa. Annoin hetken viedä mennessään ja seikkailin ympäri saarta uiden vesiputouksissa ja ajellen skootterilla.

Minä ja Afuh


Laskettelemme Afuhun kanssa vuoristotietä alaspäin. Auringonlasku värjää maisemaa kullan keltaiseksi. Alhaalla näkyy kaunis Langkawin rantaviiva. Kauempana näkyy saaria, joista ei enää ole pitkä matka Thaimaaseen. Viimeineä ilta saarella ja huomenna lento taas uuteen maahan. Tällä kertaa tutuille kulmille. Taidan jatkaa miljonäärin elämääni jatkossakin.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Malesian tapakulttuuri ja Silam Bam

Pulau Penang, Malaysia

Elämä meille rikkaille länsimaalaisille on helppoa aasian maissa. Mikään ei ole kallista ja meillä on varaa huvitella ja nauttia luksusesta. Tulemme myös avoimemmasta kulttuurista, jossa uskonnot ovat sekoittuneet ja hyväksymme toinen toisemme erilaisina ja jopa ymmärrämme toisiamme aika hyvin. Samalla kuitenkin tuntuu, että olemme kadottaneet yhteisöllisyyttä sekä unohtaneet perinteitä ollessamme niin itsenäisiä ja oman tiemme kulkijoita. Malesiassa pääuskontona on islam, joka näkyy moskeijoiden määrässä, pukeutumistavoissa sekä erilaisina tapakulttuureina. Malesiassa väestö koostuu intialaisista, kiinalaisista ja malesialaisista. Kaikilla on omat tapansa ja uskontonsa, joten variaatioita löytyy. Islam näkyy kuitenkin eniten joka paikassa. Naisten päät on hunnutettu sekä paitojen ja housujen lahkeet ovat pitkät. Naudan lihaa tai alkoholia ei näy missään. Oikea käsi on puhdas ja sillä voi asioida kaupassa ja ravintolassa. Vasen käsi on likainen. Varsinkin intialaisten keskuudessa syöminen ja tavaroiden ojentaminen tapahtuu oikealla kädellä. Turistille annetaan anteeksi, mutta tapojen opettelu helpottaa elämää kummasti.

Penang Hill, Penang

Olin onnellinen, että olin tullut tähän maahan tekemään jotain muuta, kuin olemaan pelkkä turisti. Sain hienon tilaisuuden hypätä paikallisten elämään vapaaehtoistyössäni. Työ oli tuonut minut tähän maahan. En ollut aikaisemmin suunnitellut matkustavani Malesiaan. Enkä oikein tiennyt tästä maasta mitään. Sen tiesin, että luonto on kaunis ja pääuskonto on islam, mikä tulisi aiheuttamaan jonkin verran käyttäytymisohjeita. Uudet tavat aiheuttivat alkuun ärsytystä, vaikka tiesin niiden olevan edessä. En ollut pakannut mukaani useita t-paitoja ja pitkiä housuja urheilua varten ja juoksuhousunikaan eivät kelvanneet, koska ne olivat ihonmyötäiset. Päätin kuitenkin tulla toimeen ja hikoilin valtavia määriä pitkissä vaatteissani. Vaalea iho ja avoimet hiukset saivat jo itsessään huomiota, puhumattakaan jos olkapäät näkyivät. Iltaisin oli parempi liikkua porukassa ja silloinkin saimme huomiota. Kaikkeen tottuu ja lopulta en oikeastaan enää kuullut auton tööttäyksiä. Tunsin alkuun, että vapauttani riistetään, kun en voi pukeutua haluamiini vaatteisiin. Olin kuitenkin tietoinen, että minä en omalla käyttäytymiselläni muuta tätä maata. Voin kertoa omasta maastani ja kulttuuristani, mutta nämä uskonnot ja tavat ovat olleet täällä vuosisatoja. Minulle tämä hetki oli pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikka. Mitä minä voisin oppia näistä kulttuureista ja mitä rikkauksia tämä maa tarjoaa? Tällaisina hetkinä oivaltaa ja syventää omia näkemyksiään siitä, miten tällä pallolla olisi mukavinta elää sovussa kaikkien kanssa. Sekä kääntää katse omasta navasta tai omasta hikoilusta toisaalle.

Riksa-kuski
Muutamien viikkojen jälkeen aloin tottua tapoihin, eikä minua vaivannut enää niin paljoa pukeutuminen. Ajoittain pukeuduin hihatomaan toppiin ja juoksulenkillä ja futistunnilla olin shortseissa. En tehnyt siitä numeroa vaan käyttäydyin normaalisti. Oikealla kädellä asioiminen onnistui hyvin marketissa, jossa rahat ojennettiin samalla kädellä ja samalla vastaanotettiin ostos. Hienomotoriikkaa. Hauskin tapa oli sormilla syöminen. Pienenä sitä sai tehdä jos ruokana oli ranskalaisia, mutta täällä sitä hienoimmatkin leidit upotti sormet riisiin ja kastikkeeseen ja näppärästi tämäkin homma kävi. Ei muuta kun kokeilemaan ja tietysti yhdellä kädellä. Myös paloittelu ja leivän repiminen tapahtui yhdella kadella. En ihan kokoaikaa syönyt sormin, mutta se alkoi tuntumaan itseasiassa aika mukavalle.

Verenan ja Lenan kanssa illallinen Penangissa.


 Saavuttuani Simpang Empatiin, Bethany Homeen, etsin kamppailulajeja joita olisi mahdollista harjoitella. Olisihan se hienoa kokeilla jotain uutta ja pitää treenausta yllä. Sain apuja koulun opettajilta, jotka tiesivät, että lähistöllä olevassa koulussa harjoiteltiin Silam Bam nimistä intialaista taistelulajia. Kiinnostuin heti ja pian opettaja tuli kertomaan, että voisin mennä treeneihin. Silam Bam, intialainen taistelulaji, jossa käytetään rothia, eli pitkää keppiä, taikka kahta lyhyempää keppiä. Lisäksi käytössä on veitsiä ja metallisia ruoskia. Kuulostaa vähän pelottavalle, mutta ei ainakaan Malesian versio sitä ole. Pääsin mukaan treeneihin, jossa valmentaja Pavalan halusi näyttää minulle, mitä tämä laji pitää sisällään. En ollut pelkkänä katsojana vaan pääsin harjoittelemaan lukkoja, blokkeja sekä kahden kepin käsittelyä. Tässä vaiheessa voisin kertoa, että tämä on kyllä tähänastisen matkan ehdoton kohokohta. Nämä ihmiset olivat tehneet tätä lajia ennenkin ja olivat todella taitavia. 





Asia, minkä olen oppinut kamppailulajeista on vastustajan kunnioittaminen. Harjoituksiin tai ottelutilanteisiin ei tulla vihaisina, eikä pahoja tunteita pureta kanssaeläjään. Tämä pätee myös elämässä. Yleensä se häviää, joka alkaa mesoamaan. Voittaja on se joka pysyy tyynenä ja kunnioittaa toista vaikka se olisi joskus hankalaa.  Se yhdistää mielestäni eri kamppailulajeja maailmalla ja joskus kovassa treenissä ja lajien sulatusuunissa, tämä seikka unohtuu. Mikä olikaan kaiken alku. Pääsin kokemaan tämän perinteisen kamppailulajien maailman, ihan suoraan paikan päällä. Niissä kumarruksissa ja kunnianosoituksissa kamppailuvälinettä kohtaan, tunsin todella voimakkaan häivähdyksen historiaa kamppailulajien taustalla. 




Sister, what's your name? kysyi nuori poika Silam Bam treeneihin saapuessani. Kerroin nimeni ja brother kertoi nimekseen Sina. Siskoksi ja veljeksi kutsuminen on malesialainen tapa, jolla kunnioitetaan toisia ihmisiä. Kaikkia kutsutaan siskoksi, veljeksi, tädiksi tai sedäksi riippuen minkä ikäinen toinen on. Tiesin kulttuurista ja tuntui hyvälle saada kunnioitus Silam Bam veljeltäni. Seisoin mykistyneenä takarivissä. Edessäni Silam Bam treenaajat tekivät kunniarituaalin rothille, taisteluvälineelle. Hyppyjä, potkuja, torjuntoja, lyöntejä, sitä vauhtia etten kerkeä laskemaan tekniikoiden määrää. Pavalan komentaa yhdellä sanalla toiseen kunnianosoitukseen. Yritän pitää suuni kiinni, ettei se loksahtaisi auki hämmästyksestä. Saan seurata heidän otteitaan ja osallistua joihinkin tekniikoihin. Pavalan kertoo kuinka kauan tekniikoiden opettelu kestää ja ei onnistu ihan muutamassa kuukaudessa. Olen kunniavieraana ja saan näytöksen erilaisista Silam Bam välineistä. Tämä on parempaa kuin mikään tähänastisella matkallani.


All different, all equal. Tälläinen tarra minulla oli, kun olin 15-vuotias. Sellainen kiinnitettiin laukkuun ja yhdessä muiden kanssa oltiin suvaitsevaisia. Silloin en vielä ymmärtänyt asian koko merkitystä. Elämän matkallani olen saanut monet kerrat opetuksen siitä, kuinka ennakkokäsitys saattaa olla täysin väärä. Avointa mieltä olen yrittänyt pitää uusia ihmisiä kohdatessani, mutta usein edelleenkin sortuu ajatuksissaan lokeroimaan tai antamaan henkilölle joitakin ominaisuuksia niiden todellisuudesta tietämättä. Onnekseni olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä elämässäni ja työssäni saan muistutuksen lapsilta joka kerta siitä, ettei ulkomuodolla, ihonvärillä tai eri kielellä ole merkitystä.