Thailand ja muay thai

Sawadee khaa! Asetan kämmenet vastakkain ja kumarran keveysti ensimmäiselle thaimaalaiselle jonka näen. Saan ison hymyn takaisin ja saman tervehdyksen. Olen Thaimaassa jo kolmatta kertaa. Tulen tänne uudestaan luultavasti samoista syistä kuin monet muutkin. Thaimaa, turistien suosikkimaa upeiden rantojen, herkullisen ruuan ja ystävällisyytensä tähden. Myos reppumatkaajalle tarjontaa tässä upeassa maassa riittää. On guesthouseja, hostelleja, trekkausmahdollisuuksia, kokkauskursseja, treenicamppejä, aurinkoa ja merta. Thaimaa on suloinen maa. Ihmiset on pieniä ja ystävällisiä. Thaimaalaiset on ahkeria työntekijöitä ja lojaaleja toisilleen ja buddhalaisuudelle. Pyhä on pyhää. Bangkok ja useat kaupungit thaimaassa näyttävät suttuisilta tai sekavilta. Sähköjohdot roikkuu isoina kimppuina katujen lyhtypylväissä. Talot saattaa olla vähän vinossa ja tiet muhkuraisia. Silti kaikkialle vallitsee rentous ja tavallaan myös järjestys. Kanat kotkottaa pihalla. Kalastajat kalastaa öisin. Päivällä loikoillaan riippumatossa. Päivällä ruokamyyjät työntävät kärrynsä teille ja ihmiset ostavat lounasta. Kaupoista huudellaan hyvää päivää ja pyydetään ostamaan paita tai ottamaan hieronta. Taxi! Massage! Tuk-tuk! Vaikkei kyytiin hyppäisikään voi kuskin kanssa jäädä juttelemaan kuulumisia ja säätilannetta. Ja tämä on vain ensivaikutelma.,Jos kansalaisiin pääsee tutustumaan erilaisissa olosuhteissa pääsee todella sisällä, ketä nämä iloiset ihmiset ovat.

Koh Samuin katukuvaa ja selkeät sirisevät sähköjohdot.

Minulle tämä paikka oli treenaamista varten. Lensin Phukettiin. Etsin itselleni suoraan treenisalin ja kävin ensimmäisissä treeneissä. Valmentaja kysyi tulenko huomenna? Sanoin, että jatkan matkaa. Phuketissa on hyviä treenisaleja, mutta se turistihärdelli on minulle liikaa. Edessä olisi Koh Samui ja WMC Lamai muay thai camp. Parhaimmat treenipaikat löytyvät isoista kaupungeista Thaimaassa. Niissä on eniten ottelijoita ja parhaimmat valmentajat. Bangkok, Phuket, Pattay, Chiang Mai. Näistä paikoista olin eniten kiinnostunut Pohjois-Thaimaasta ja myös kaoottisesta Bangkokista. Koh Samuin valitsin pelkästään treenipaikan takia. Olin myös lukenut kauniista rannoista ja saaren hyvistä puolista. Olin kuullut myös saaresta sen vilkkaan yöelämän takia ja olin valmistautunut tietynlaiseen kulttuurishokkiin. Seksiturismi ja yökerhojen korvia särkevä voluumi kirkkailla välkkyvillä valoilla maustettuna on kaukana siitä Thaimaasta, mikä tekee minulle kotoisan olon. Yöelämän katselu riitti yhdeksi illaksi ja se toimi eräänlaisena muistutuksena siitä, mitä tälle maalle on tapahtunut sen jälkeen kun turismi on täällä kasvanut. Olihan se tavallaan elämys itsessään. Siitä myös minä olen vastuussa ja se laittaa miettimään mihin rahani laitan. Minun rahani kuluivat treenimaksuihin ja herkulliseen paikalliseen ruokaan sekä kerta viikkoon kävin perinteisessä thaihieronnassa, joka on suosikkini, koska siinä venytetään, naksautetaan ja hierotaan. Tekee myös välillä pikkuseeeeeeeen kipeetä.

Jack. WMC Lamai salin valmentaja pitämässä pädejä. Otteluita yli 200, ikää 26 vuotta.

Tämä kuva on Jyrkille Suomeen. Käsi on suojauksessa ja oli joka kuvassa kiinni poskessa ;)

Älä unelmoi elämääsi, elä unelmaasi!

Minun unelmani on olla auringossa, reenata kaksi kertaa päivässä ja syödä hyvää ruokaa ja nukkua riittävästi. Here we go! Päätin aloittaa jokapäiväisen treenauksen sellaisella maltilla, että treenasin vain 2h muay thaita ja tein aamupäivällä oman reenin, joogasin, juoksin lenkin tai uin meressä. Kotosalla, kun ruokaa saa laittaa itse syön n. 4 kertaa päivässä. Täällä päätin budjettini riittävän kolmeen ruokaan päivässä. Yhden annoksen hinta oli 1.50 - 4 euroa. Syöden paikallista ruokaa. Nukkuminen jatkui samalla tavalla kuin kotona, eli pitkään.

Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan tähän muay thai leirielämään ympäri Thaimaata. Lamai salilla oli todella paljon harjoittelijoita ja treenit oli hyvin organisoitu ja tietysti hinta oli myös sen mukainen. Mitä pidempään salilla vietti aikaa, sitä halvempaa harjoittelu tietysti oli. Henkilökohtaista palautetta sai aina, koska valmentajia oli riittävän monta harjoittelijoitten määrään nähden. Aamutreenit alkoi klo 7 ja kesti kaksi tuntia, sama setti iltapäivällä klo 17. Sisältö vaihteli, mutta hyvien lämmittelyjen jälkeen oli tekniikkaa parin kanssa sekä sparria. Sitten sai päditreeniä valmentajan kanssa noin 3 erää. Lopuksi saattoi olla pystypainia niin, että sai vääntää jokaista reenaajaa vastaan. Lamai salilla oli mielestäni vähän showmeininki ja olin iloinen asustaessani itsekseni rannan tuntumassa. Kahdessa viikossa sain kuitenkin erittäin intensiivistä treeniä ja paljon perustekniikoiden toistoja. Opin uusia tekniikoita ja sain mahdollisuuden tutustua kilpailijoiden elämään Koh Samuilla.

WMC Lamain valmentajat

Mahtavaa tavata kaltaisiaan ympäri maailmaa!

Ensimmäiset viikot vierähtivät Thaimaassa treenatessa ja nauttiessa merestä, auringosta, rannasta, ruuasta ja thai hieronnasta. Treenaminen sujui hyvällä energialla, kunhan muisti juoda myös urheilujuomaa. Ilmankosteus ja kuumuus saa aikaan yllätävän nopeasti uupumisen. Palautuminen sujui nopeasti oman leppoisan elämänrytmin takia. Ei tarvinnut olla huolissaan, että olisi valvonut liian myöhään, koska yöllä ei ollut mitään mielenkiintoista minulle tällä kertaa. Etten ihan alkanut erakoksi kävin muiden treenaajien kanssa iltaisin syömässä yömarketilla, jossa isossa pöydässä syötiin kaikki porukalla, niin treenaajat, ottelijat ja valmentajat. Minulla oli halu keskittyä yksinkertaiseen elämään ja sen sijaan, että olisin hengaillut sali ympyröissä, pysyttelin enemmän itsekseni nauttien olostani. Pyrin näkemään myös jotain paikallista. Tutustuin vaatekauppiaaseen sekä kävin katsomassa paikallista festivaalielämää sekä ruokamarketteja.

Tavoitteena saada kaveri lyötyä alas puomilta... Ja ranta täynnä porukkaa ja buddhalaisia munkkeja. 

Spicy or not spicy? Hmm..Not too spicy? 

Tässä kohtaa matkaa oli helppo olla erittäin tyytyväinen. Treenaaminen oli kivaa, ruoka oli hyvää ja merivesi lämmintä. Uusia ystäviä sain monesta euroopan maasta, sekä parhaimmat sparrit sitten Unkarin yhden ruotsalaisen tytön kanssa. Koh Samuilta matka jatkui tutulle saarelle Koh Taolle ja siellä tapaisin tutut valmentajat ja ehkä uskaltautuisin vapaasukelluskurssille uudestaan. 

Miljonäärin elämää

Katselen Pangkor saaren rannalle lyöviä aaltoja. Pyyhin kyyneleitä poskiltani. Olen hetkeä aikaisemmin sanonut hyvästit ystäville, joiden kanssa vietin viimeisen kuukauden vapaaehtoistöissä. Rinnassani tuntuu jännitystä. Minä en ole menossa kotiin vaan jatkamassa matkaani. Olen taas omillani ja se tuntuu hyvälle. Seuraavana aamuna lautta lähtee liikkeelle rannasta. On aikanen aamu ja aurinko on vielä alhaalla. Ilmassa on aamukastetta ja kun katson taaksejäävää Pangkor saarta näen täydellisen sateenkaaren. Sateenkaarta vasten leijjailee ilmassa lintuja. Kotkia! Katson ympärilleni ja avaan suuni sanoakseni jollekulle samaan suuntaan katsovalle, että vau, näetkö. Kukaan ei katso taivaalle ja käännän katseeni takaisin kotkiin vasten sateenkaarta ja hymyilen. Tämä hetki on minulle. Matkani jatkuu. Tunnen olevani oikeassa paikassa ja oikealla tiellä. 

Vietin Malesiassa vielä reilun viikon. Ajattelin mielessäni, että nautiskelen hetken omasta matkailusta ja lueskelen kirjaa tai loikoilen riippumatossa. Nautin yksin olemisesta. Matkustaessa tunnen hyvää oloa istuessani junassa, bussissa, lautalla tai lentokoneessa. Tunnen olevani liikkeessä ja matkalla. Samalla saan viettää hetken itsekseni ja olla omien ajatusteni kanssa.  Vaikka nautin hetkistä, jotka vietän itsekseni, olen kuitenkin oppinut että elämässä parasta on ne hetket, jotka on jaettu jonkun toisen kanssa. Jos maapallo olisi ihan tyhjä, olisi tylsää lopulta tehdä asioita itsekseen. Yhdessä jaetut hetket tällä matkalla ovat olleet ne, joita ensimmäisinä muistelee.

Bethany Homen futistiimi

Meitä yhdisti nauru.

Kuvassa oleva poika on Bethany Homen oppilas. Kommunikoimme kasvojen ilmeillä ja käden puristuksilla. Meitä yhdisti oma huumori, joka kehittyi kuukauden aikana. Poika ei paljoa kommunikoinut puhumalla tai kuukauden aikana en kuullut hänen sanovan kuin kaksi sanaa: äiti ja isä. Ohjasin liikuntaa hänelle ja opin kuukaudessa millä häntä voisi motivoida liikkumaan enemmän. Jatkoimme molemmin puolista nauruterapiaa koko kuukauden. Viimeisenä päivänä tuli hyvästien aika. Menin vielä ennen lähtöäni sanomaan näkemiin tälle pojalle ja lähtiessäni kävelemään luokasta poika sanoi bye, bye ja heilutti kättään. 

Viimeinen viikonloppu Pangkor saarella vapaaehtoisten kanssa.

Googbye Azmi. Kiitos viittomakielen opeista sekä ystävyydestä.

Sanoin aiemmin elämän olevan luksusta Aasian maissa. Olen tuntenut kuitenkin olevani rikas jo Suomessa. Itseasiassa tunnen olevani miljonääri. Se, että olen syntynyt Suomeen antaa minulle jo paljon etuja, joita ei aina tule ajatelleeksi. Minulla on vapaus valita asioita elämässäni. Voin itse päättää mitä teen elämälläni. Minulla on mahdollisuus saada apua kiperässä tilanteessa yhteiskunnalta. Olen miljonääri saadessani liikuttaa kehoani joka päivä ja elämässäni saan tarjota myös toisille ihmisille tuota liikunnan iloa ja nähdä onnistumisen elämyksiä. Olen miljonääri, koska minulla on perhettä ja ystäviä kotimaassani, jotka tukevat minua. Miljonäärin elämässäni saan mahdollisuuden oppia jotain uutta joka päivä ja mikä parasta saan tavata mielenkiintoisia, erilaisia, inspiroivia ja vieraanvaraisia ihmisiä.

Tällä matkalla olen saanut kokea, että vaikka lähdin itsekseni matkaan, saan harvemmin olla yksinäni. Näin kävi myös Langkawin saarella. Ajattelin, että lepäilen saarella pari päivää ennen kuin lennän Thaimaaseen treenaamaan.  Saavuttuani Langkawin saarelle heitin tavarana hostellihuoneeseen, otin kameran mukaani ja lähdin  kävelemään rannalle. Haahuilin rannalla tuijotellen merta. En kiinnittänyt huomiota ihmisiin ja vastasin aika vaisusti tervehdyksiin. Ranta näytti upealta auringonlaskussa. Kävelin poispäin rannalta ja eteeni hyppäsi kaksi poikaa, jotka alkoivat kyselemään valokuvista mitä olin ottanut ja mistä olen kotoisin. Vastailin kysymyksiin, mutta samalla mietin kuinka pian painan pään tyynyyn. Mielenkiintoni kuitenkin lopulta heräsi, kun kuulin heidän olleen jo toista vuotta matkalla ympäri maailmaa. Lopulta nohdin että minua väsytti ja istuin iltaa uusien tuttujen kanssa ja kuuntelin tarinaa maasta nimeltä Kamerun, sen voodooperinteistä ja upeasta luonnosta. 

 

"Best things in life are free"

Leslie the King of Langkawi

Leslie on kotoisin Kamerunista, Afrikasta. Jaamme aika erilaisen kasvatuksen ja kulttuurin. Kuitenkin meitä yhdisti halu matkustaa maailmalla ja nauttia elämästä. Leslie kirjoitti tuon lauseen, jossa parhaat asiat ovat ilmaisia. Ja niistä yksi on mielestäni ystävyys. Toki ystävyyteen vaaditaan joitakin sosiaalisia taitoja että se voi olla mahdollista, mutta vaikkei yhteistä kieltäkään olisi voi yhteenkuuluvuuden tunne olla voimakas. Langkawin saarella vietin kolme päivää hulvattomien kamerunilaisten kanssa. Annoin hetken viedä mennessään ja seikkailin ympäri saarta uiden vesiputouksissa ja ajellen skootterilla.

Minä ja Afuh

Laskettelemme Afuhun kanssa vuoristotietä alaspäin. Auringonlasku värjää maisemaa kullan keltaiseksi. Alhaalla näkyy kaunis Langkawin rantaviiva. Kauempana näkyy saaria, joista ei enää ole pitkä matka Thaimaaseen. Viimeineä ilta saarella ja huomenna lento taas uuteen maahan. Tällä kertaa tutuille kulmille. Taidan jatkaa miljonäärin elämääni jatkossakin.

Malesian tapakulttuuri ja Silam Bam

Pulau Penang, Malaysia

Elämä meille rikkaille länsimaalaisille on helppoa aasian maissa. Mikään ei ole kallista ja meillä on varaa huvitella ja nauttia luksusesta. Tulemme myös avoimemmasta kulttuurista, jossa uskonnot ovat sekoittuneet ja hyväksymme toinen toisemme erilaisina ja jopa ymmärrämme toisiamme aika hyvin. Samalla kuitenkin tuntuu, että olemme kadottaneet yhteisöllisyyttä sekä unohtaneet perinteitä ollessamme niin itsenäisiä ja oman tiemme kulkijoita. Malesiassa pääuskontona on islam, joka näkyy moskeijoiden määrässä, pukeutumistavoissa sekä erilaisina tapakulttuureina. Malesiassa väestö koostuu intialaisista, kiinalaisista ja malesialaisista. Kaikilla on omat tapansa ja uskontonsa, joten variaatioita löytyy. Islam näkyy kuitenkin eniten joka paikassa. Naisten päät on hunnutettu sekä paitojen ja housujen lahkeet ovat pitkät. Naudan lihaa tai alkoholia ei näy missään. Oikea käsi on puhdas ja sillä voi asioida kaupassa ja ravintolassa. Vasen käsi on likainen. Varsinkin intialaisten keskuudessa syöminen ja tavaroiden ojentaminen tapahtuu oikealla kädellä. Turistille annetaan anteeksi, mutta tapojen opettelu helpottaa elämää kummasti.

Penang Hill, Penang

Olin onnellinen, että olin tullut tähän maahan tekemään jotain muuta, kuin olemaan pelkkä turisti. Sain hienon tilaisuuden hypätä paikallisten elämään vapaaehtoistyössäni. Työ oli tuonut minut tähän maahan. En ollut aikaisemmin suunnitellut matkustavani Malesiaan. Enkä oikein tiennyt tästä maasta mitään. Sen tiesin, että luonto on kaunis ja pääuskonto on islam, mikä tulisi aiheuttamaan jonkin verran käyttäytymisohjeita. Uudet tavat aiheuttivat alkuun ärsytystä, vaikka tiesin niiden olevan edessä. En ollut pakannut mukaani useita t-paitoja ja pitkiä housuja urheilua varten ja juoksuhousunikaan eivät kelvanneet, koska ne olivat ihonmyötäiset. Päätin kuitenkin tulla toimeen ja hikoilin valtavia määriä pitkissä vaatteissani. Vaalea iho ja avoimet hiukset saivat jo itsessään huomiota, puhumattakaan jos olkapäät näkyivät. Iltaisin oli parempi liikkua porukassa ja silloinkin saimme huomiota. Kaikkeen tottuu ja lopulta en oikeastaan enää kuullut auton tööttäyksiä. Tunsin alkuun, että vapauttani riistetään, kun en voi pukeutua haluamiini vaatteisiin. Olin kuitenkin tietoinen, että minä en omalla käyttäytymiselläni muuta tätä maata. Voin kertoa omasta maastani ja kulttuuristani, mutta nämä uskonnot ja tavat ovat olleet täällä vuosisatoja. Minulle tämä hetki oli pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikka. Mitä minä voisin oppia näistä kulttuureista ja mitä rikkauksia tämä maa tarjoaa? Tällaisina hetkinä oivaltaa ja syventää omia näkemyksiään siitä, miten tällä pallolla olisi mukavinta elää sovussa kaikkien kanssa. Sekä kääntää katse omasta navasta tai omasta hikoilusta toisaalle.

Riksa-kuski

Muutamien viikkojen jälkeen aloin tottua tapoihin, eikä minua vaivannut enää niin paljoa pukeutuminen. Ajoittain pukeuduin hihatomaan toppiin ja juoksulenkillä ja futistunnilla olin shortseissa. En tehnyt siitä numeroa vaan käyttäydyin normaalisti. Oikealla kädellä asioiminen onnistui hyvin marketissa, jossa rahat ojennettiin samalla kädellä ja samalla vastaanotettiin ostos. Hienomotoriikkaa. Hauskin tapa oli sormilla syöminen. Pienenä sitä sai tehdä jos ruokana oli ranskalaisia, mutta täällä sitä hienoimmatkin leidit upotti sormet riisiin ja kastikkeeseen ja näppärästi tämäkin homma kävi. Ei muuta kun kokeilemaan ja tietysti yhdellä kädellä. Myös paloittelu ja leivän repiminen tapahtui yhdella kadella. En ihan kokoaikaa syönyt sormin, mutta se alkoi tuntumaan itseasiassa aika mukavalle.

Verenan ja Lenan kanssa illallinen Penangissa.

 Saavuttuani Simpang Empatiin, Bethany Homeen, etsin kamppailulajeja joita olisi mahdollista harjoitella. Olisihan se hienoa kokeilla jotain uutta ja pitää treenausta yllä. Sain apuja koulun opettajilta, jotka tiesivät, että lähistöllä olevassa koulussa harjoiteltiin Silam Bam nimistä intialaista taistelulajia. Kiinnostuin heti ja pian opettaja tuli kertomaan, että voisin mennä treeneihin. Silam Bam, intialainen taistelulaji, jossa käytetään rothia, eli pitkää keppiä, taikka kahta lyhyempää keppiä. Lisäksi käytössä on veitsiä ja metallisia ruoskia. Kuulostaa vähän pelottavalle, mutta ei ainakaan Malesian versio sitä ole. Pääsin mukaan treeneihin, jossa valmentaja Pavalan halusi näyttää minulle, mitä tämä laji pitää sisällään. En ollut pelkkänä katsojana vaan pääsin harjoittelemaan lukkoja, blokkeja sekä kahden kepin käsittelyä. Tässä vaiheessa voisin kertoa, että tämä on kyllä tähänastisen matkan ehdoton kohokohta. Nämä ihmiset olivat tehneet tätä lajia ennenkin ja olivat todella taitavia. 

Asia, minkä olen oppinut kamppailulajeista on vastustajan kunnioittaminen. Harjoituksiin tai ottelutilanteisiin ei tulla vihaisina, eikä pahoja tunteita pureta kanssaeläjään. Tämä pätee myös elämässä. Yleensä se häviää, joka alkaa mesoamaan. Voittaja on se joka pysyy tyynenä ja kunnioittaa toista vaikka se olisi joskus hankalaa.  Se yhdistää mielestäni eri kamppailulajeja maailmalla ja joskus kovassa treenissä ja lajien sulatusuunissa, tämä seikka unohtuu. Mikä olikaan kaiken alku. Pääsin kokemaan tämän perinteisen kamppailulajien maailman, ihan suoraan paikan päällä. Niissä kumarruksissa ja kunnianosoituksissa kamppailuvälinettä kohtaan, tunsin todella voimakkaan häivähdyksen historiaa kamppailulajien taustalla. 

Sister, what's your name? kysyi nuori poika Silam Bam treeneihin saapuessani. Kerroin nimeni ja brother kertoi nimekseen Sina. Siskoksi ja veljeksi kutsuminen on malesialainen tapa, jolla kunnioitetaan toisia ihmisiä. Kaikkia kutsutaan siskoksi, veljeksi, tädiksi tai sedäksi riippuen minkä ikäinen toinen on. Tiesin kulttuurista ja tuntui hyvälle saada kunnioitus Silam Bam veljeltäni. Seisoin mykistyneenä takarivissä. Edessäni Silam Bam treenaajat tekivät kunniarituaalin rothille, taisteluvälineelle. Hyppyjä, potkuja, torjuntoja, lyöntejä, sitä vauhtia etten kerkeä laskemaan tekniikoiden määrää. Pavalan komentaa yhdellä sanalla toiseen kunnianosoitukseen. Yritän pitää suuni kiinni, ettei se loksahtaisi auki hämmästyksestä. Saan seurata heidän otteitaan ja osallistua joihinkin tekniikoihin. Pavalan kertoo kuinka kauan tekniikoiden opettelu kestää ja ei onnistu ihan muutamassa kuukaudessa. Olen kunniavieraana ja saan näytöksen erilaisista Silam Bam välineistä. Tämä on parempaa kuin mikään tähänastisella matkallani.

All different, all equal. Tälläinen tarra minulla oli, kun olin 15-vuotias. Sellainen kiinnitettiin laukkuun ja yhdessä muiden kanssa oltiin suvaitsevaisia. Silloin en vielä ymmärtänyt asian koko merkitystä. Elämän matkallani olen saanut monet kerrat opetuksen siitä, kuinka ennakkokäsitys saattaa olla täysin väärä. Avointa mieltä olen yrittänyt pitää uusia ihmisiä kohdatessani, mutta usein edelleenkin sortuu ajatuksissaan lokeroimaan tai antamaan henkilölle joitakin ominaisuuksia niiden todellisuudesta tietämättä. Onnekseni olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä elämässäni ja työssäni saan muistutuksen lapsilta joka kerta siitä, ettei ulkomuodolla, ihonvärillä tai eri kielellä ole merkitystä.

Hyppy tuntemattomaan - Malesia

Opettelen olemaan läsnä myös odottavissa olosuhteissa, tietäen että määränpääni pian vaihtuu, mutta silti on yhtä tärkeää olla siinä hetkessä, jossa tavallaan odottaa seuraavan hetken saapuvan. Sillä hetkellä voi keskittyä hengitykseen. Sillä hetkellä voi joogata tai kirjoittaa päiväkirjaa, juoda kupin kahvia, sillä hetkellä voi tavata uuden ihmisen. Lentokenttäelämä saa jotkut ihmiset erityisen hermostuneiksi. Hermostuneisuus voi johtua lentopelosta, mutta samaa hermostuneisuutta voi havaita myös kauppajonossa, liikenteestä puhumattakaan. Jonottaminen. Voisin keskustella vaikka kuinka paljon ihmisten käyttäytymisestä jonossa ja erilaisissa odottavissa olosuhteissa. Enkä tälläkään kertaa voinut olla hymyilemättä tilanteille lentokentällä. Tuskaisia ilmeitä, kun ei pääse heti vessaan. Huokauksia infotaulun edessä. Aivan samassa tilanteessa itsekin huokailen, kunnes muistaa tärkeän asian: Tässä hetkessä ei ole mikään pielessä, kaikki on hyvin.

Matkani Budapestista Kuala Lumpuriin kesti yhteensä 10 tuntia. Ei paha aika ollenkaan, vaikka aikaero sekoittikin päätä. Budapestistä lähtö tapahtui aikataulussa klo 17 ja määränpäänä oli Doha, Qatar. Saapuessani Dohaan keskellä yötä, vastaan asteli valkoiseen kaapuun ja mustaan pantaan sonnustautunut mieshenkilö. Olin saapunut Lähi-itään. Ihmiset jonottavat check-in tiskille, turvatarkastukseen, lentokoneeseen, lentokoneesta ulos, passintarkastukseen, laukkuhihnalle ja vessaan. Tilanteita riittää jonoksi. Kun tietää valmiiksi joutuvansa jonoon useaan otteeseen, voi asenteen vaihtaa jo lähtiessä. Riittävän ajoissa kentälle, mukavat vaatteet, joissa voi tarvittaessa joogata tai voimistella. Kunnon eväät, jotka voi nautiskella siinä vaiheessa kun taululle ilmestyy kyltti your flight is delayd. Musiikkia. Päiväkirja tai kirja. Korvatulpat, tyyny ja sarongikangas, mikäli tekee mieli ottaa unoset. Leppoisasti sujui matkani myös tällä kertaa. En katsonut koko matkalla kertaakaan edessäni välkkyvää televisiota. En kerennyt, kun nukuin, nautiskelin innoissani lentokoneruuasta, aina yhtä jännittävää mitä eteensä saa. Lisäksi kuuntelin musiikkia ja kirjoitin ajatuksia päiväkirjaan.

En muistanut kuinka Aasia iskee tajuntaan kaikella voimalla. Astuessasi koneesta ulos, tuntuu kuin tulisi höyrysaunaan. Lentokentällä et ymmärrä yhtään mihin pitäisi mennä. Pääset sisemmälle kaupunkiin, huomaat kuinka kaikki äänet voimistuvat ympärilläsi. Astut metroon yhdessä satojen muiden kanssa, tunnet ihmisten läsnäolon ympärilläsi sekä sinuun kohdistuvat katseet. Viimein löydettyäsi hostellin, lähdet etsimään vettä, koska sitä ei enää hanasta juoda. Kostea ilma nostaa hien pintaan, desibelien noustessa ympärilläsi, aistit viemäreistä nousevan löyhkän ja katukeittiöiden voimakkaat tuoksut. Näet samalla kertaa köyhiä, rikkaita, lapsia, aikuisia, vanhuksia, välkkyviä valoja, autoja, skoottereita, höyryäviä pannuja, likaisia rakennuksia, ökypilvenpiirtäjiä. Ja sitten ympärille vielä kerääntyy uteliaita ihmisiä katsomaan lähempää valkoisen astuessa sekameteliin. Tervetuloa Kuala Lumpuriin Malesian pääkaupunkiin.

Petronas Twin Towers

Paluu tulevaisuuteen 5

Chinatown, Kuala Lumpur. Sinne vaan sekaan!

Ensimmäisten päivien kulttuurishokin jälkeen aloin pikkuhiljaa muistaa miksi halusin takaisin tänne ensivaikutelmassa meluisaan ja roskaiseen pallonosaan. Ensimmäinen ateria katukeittiössä muistutti minua siitä miten hyvää ruoka täällä oli, monipuolista, maukasta ja tulista. Seuraavana ihmisten hymyillessä, muistin kuinka ystävällisiä ihmiset yleisesti olivat kaikkialla. Kolmantena ja vasta muutaman viikon jälkeen tajusin sen mitä olin eniten kaivannut Aasiasta, elämänrytmin hidastumista. Ei kiirettä minnekkään. Ei aikatauluja, on vaan "Malaysia time, laa", niinkuin malesialaiset, varsinkin intiansukuiset tapaavat sanoa. Ja niin minäkin painoin stop nappulaa ja annoin elämän tapahtua ympärilläni. Pistin kameran pois ja tallensin elävät kuvat verkkokalvoille. Mikä päivässä voisi olla tärkeämpää kuin nukkuminen, syöminen ja pelaaminen. Siinä olisi seuraavien viikkojen ohjelmani. 

Viikonloppumatkalla Pankor-saarella.

"Bussimatka kuluu nopeasti. Onnekseni edessä istuva pariskunta tiesi mihin olen menossa ja sain vielä viime hetken ohjeita miten pääseen Teluk Intanista Simpang Empatiin. Sattumalta heidän lapsenlapsensa käy Bethany Home koulussa. Pariskunta jää pois kyydistä ennen minun pysäkkiänja vilkuttaa minulle ulkoa, kun bussi lähtee jatkamaan matkaa. Tsemppaan itseäni seuraavaa pysäkkiä varten, että kaikki järjestyy, löydän kyllä perille. Aamun metroseikkailu ja aamupäivän bussin missaaminen on tuoreessa muistissa. Naurattaa miten hyvin osaan eksyä. Alkaa jo hämärtää ja en tiedä mitä Teluk Intanissa odottaa. Joudunko odottamaan bussia kauankin. Bussi kääntyy pienen linja-autoaseman pihaan ja hyppään bussista. Alan reippain mielin tähyillä ympärilleni mahdollista informaatiota busseista. Samalla hetkellä näen rotiskon bussin kaartavan pihaan. Avonaisesta ovesta kuuluu huuto SIMPANG EMPAT, HUTAN MELINTANG! Jes, minun auto! Menen lähemmäs ja kysyn uudestaan pääsenkö tällä perille. Mies oven suussa kysyy olenko vapaaehtoinen ja menossa Bethany Homeen. Kyllä, kiitos! Nousen bussiin, jossa kymmenkunta intialaista koulupukuihin pukeutunutta nuorta miestä tuijottaa minua. Hymyilyttää. kävelen bussin perälle ja sanon suomeksi Terve! Katseet kääntyvät takapenkkiin. Parinkymmenen minuutin jälkeen kuljettaja ja pari matkustajaa huutelee minua ovelle. Tämä on sinun pysäkki, keskellä tien risteystä. Selvä. Kysyn mihin suuntaan ja mies viittoo suuntaa, josta olen tullut. Jos ei löydy, niin kysyn sitten apua. Vähän matkan päässä näen Bethany Homen. Huh, löytyi. Kävelen porteista sisään ja intialaisen näköinen poika tulee vastaan. Moi! Kuka sinä olet? hän kysyy. Esittelen itseni ja kerron tulleeni vapaaehtoiseksi. Poika toivottaa minut tervetulleeksi ja kertoo ettei hänellä ollut mitään tietoa tulostani. Samana iltana saan huoneen, pyyhkeen ja uudet huonekaverit. Minut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi. Käyn nukkumaan tuulettimen huristessa yhdessä intialaisen tytön kanssa. Mitähän huominen tuo tullessaan?"

Matkani toinen tärkeä motiivi oli potkunyrkkeilyn lisäksi työn tekeminen. Ei välttämättä palkallista työtä. Ei välttämättä oman alan työtä. En ole koskaan inhonnut työn tekemistä. Työ on antanut päivälle rytmin ja tarkoituksen. Työni on Suomessa on ollut ruumiillista ja ihmisten kohtaamista. Olen liikunnanohjaaja ja erityisesti pidän omasta alastani työskennellä erityisryhmien kanssa. Vaikka matkani antaa minulle vapauden olla tekemättä mitään, ei se tarkoita että olisin tekemättä mitään. Päätin jo edellisellä matkallani, että mikäli päätän lähteä pidemmälle matkalle, teen myös jotain hyödyllistä. Tieni johti ystävän suosittelemaan paikkaan Malesiassa, jossa voisin tehdä oman alani työtä. Perakin maanosassa, pienessä kylässä nimeltä Simpang Empat toimii erityislasten koulu, Bethany Home. Toimisin vapaaehtoisena liikunnanohjaajana seuraavan kuukauden. Saapuminen paikan päälle oli matkani ensimmäinen jännittävä paikka. Kuinka löydän perille ja millainen on vastaanotto. 

Vapaaehtoisten koti

Bethany Home ilta-auringossa.

Huominen toi tullessaan ison kasan uusia ystäviä, joiden kanssa tulisin vietämään seuraavan kuukauden. Sain itselleni uuden kodin ja tunsin olevani tervetullut ja kotona heti ensimmäisestä yöstä lähtien. Pääsin heti ohjaamaan liikuntaa lapsille. Työparinani oli liikunnanopettaja Azmi, joka sujuvasti ohjasi lapsia viittomakielellä. Azmi oli kuuro ja minulle avautui hieno mahdollisuus oppia viittomakieltä. Ensimmäisten päivien aikana myös valkeni, että Malesan kieli on menglish eli malesia sekoittuneena englantiin. Tämän lisäksi työntekijät ja lapset osasivat viittoa ja myös malesian viittomakieli oli sekoitus oman kielen viittomia sekä amerikan viittomakieltä. Aloin opiskella viittomia Azmin kanssa koulun jälkeen. Koulussa lapsille oli paljon liikuntaa ja myös fysioterapiaa tarjolla. Vapaaehtoisia oli vuosittain todella paljon saksasta ja muutamia suomesta, ruotsista ja australiasta. Tunnelma koulussa oli iloinen ja lämmin. Aamut aloitettiin tanssimalla ja aamutunneilla opiskeltiin, liikuttiin ja pelattiin bocciaa, jossa oppilaat olivat kansainvälistä tasoa. Aamupäivällä nautittiin teetä ja puolilta päivin lounasta, jotka kuuluivat tietenkin vapaaehtoisille. Iltapäivällä oli lisää oppitunteja ja liikuntatuokioita. Päiväpäättyi kolmen aikoihin, jonka jälkeen vielä opiskeltiin vähän viittomakieltä. Ensimmäisen viikon jälkeen tarjosin myös henkilökunnalle mahdollisuuden töiden jälkeen opetella uintia kanssani. Bethany Homessa oli kaksi uima-allasta, muttei montakaan uimataitoista. Iltaisin keksin itselleni erilaisia treenejä ja pohdin löytyisikö paikallista kamppailulajia lähistöltä. Sain jo pientä vihiä, että lähistöllä olisi taekwondoa ja karatea. Illallinen nautiskeltiin paikallisessa ravintolassa yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Vaikka keittö oli käytössämme, kannatti illallinen syödä ulkona, sen ollessa niin hyvää, sekä halpaa, noin 2-3 euroa. Asumiskustannukset 0e. Aika helppoa tämä elämä. 

Viikonloput olivat myös ohjelmaa täynnä. Heti ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme yhdessä koko henkilökunnan kanssa koulutusmatkalle paikkaan nimeltä Cameron Highlands. Nojasin tuolin selkänojaan ja annoin muiden organisoida ja lauloin täysillä muiden mukana ja puhuin malesiaa sen minkä osasin ja istuin ruokalassa aina eri pöydässä ja imin itseeni uutta kulttuuria. Kukkuloilla voi trekkailla ja vierailla teeplantaaseilla sekä tehtaassa, jossa teetä tehdään. Ensin kerätään lehdet käsipelillä, jauhetaan massaksi, erotellaan roskat, kuivataan kuivurissa, paahdetaan ja jauhetaan. Teen tuoksu on todella voimakas. Samoilla kukkuloilla kasvatetaan myös mansikoita. Ei kyllä läheskään yhtä hyviä kun kotosuomesta poimitut. Aasialaiseen tapaan mansikkahomma on vedetty överiksi. On erilaisia mansikkaruokia ja satoja erilaisia mansikka matkamuistoja. Voit ostaa itselle, vaikka kiva mansikkahatun tai mansikkalaukun. Tai sitten voit jättää mansikkatuotteet tiskille ja suunnata trekkimatkasi Cameron Highlandsin korkeimpaan kohtaan ja tutustua todelliseen taikametsään. En ole koskaan nähnyt vastaavaa muualla kuin elokuvissa. Kaiken hyvän lisäksi paikka on hiljainen ja se on suojelukohde. Suomalainen nauttii hiljaisuudesta. 

Teeplantaasit

Tarunomainen taikametsa

Aika alkoi kulua omaa tahtiaan. En huomannut kuinka viikot kulkivat ohitseni. Nautin vain olostani Bethany Homessa ja tunsin halua oppia uutta. Sain ohjata liikuntaa ja opiskella viittomakielta. Taman takia olin matkalleni lahtenyt. Oli todella hyva ja rentoutunut fiilis. Life is good!

Scandinavian Defendo ja Budapest

 "People talk about cost of living, but what about the rising cost of not living"

Budapest. Unkarin kaunis pääkaupunki, joka levittyy Tonavajoen molemmille puolille. Pestin puolella on tasaista ja sieltä löytyy kaupungin keskusta ja vilkkaampi elämä. Budan puoli on mäkisempää seutua ja siellä sijaitsevat historialliset linnat ja rakennukset. Kaupungin läpi virtaavan Tonavan yli kulkee ainakin kuusi erilaista, näyttävää siltaa. Saavuin Varsovasta junalla Budapestiin ja ensimmäinen viikko kaupungissa vierähti humisten ohi. Onneksi minun ei tarvinnut tutustua kaupunkiin kolmessa päivässä vaan sain rauhassa ottaa oman aikani, ennenkuin lähdin kiertelemään kaupunkia. Kaupunkiin tutustumista helpotti se että olin taas sohvasurffaamassa uuden ystäväni luona. Ystäväni kertoi taas hyviä tärppejä. Olin hostannut Miliä Suomessa ja nyt sain jopa hänen asuntonsa käyttööni, siksi aikaa kun hän puolestaan matkustaisi Suomeen. Sillä ehdolla, että huolehtisin hänen kissoistaan. Oma asunto ja aikaa olla. Tunsin tässä kohtaa matkallani pientä ähkyä uusia juttuja kohtaan ja päätin olla tekemättä mitään.

Chainbridge

Kauaa en tietenkään jaksanut olla laakereillani, vaan tietenkin lähdin tutustumaan kaupunkiin. Ensimmäisiä asioita, joita uudessa kaupungissa etsin ovat potkunyrkkeilyn lisäksi luomakauppa/kahvila, kasvisruokaravintola ja joogapaikka. Kaupunkiin tutustuminen käy myös hyvin pyöräillen tai juosten. Silloin voi nauttia liikunnasta ja samalla tutustua uuteen kaupunkiin. Siispä vuokrasin pyörän ja puikkelehdin liikenteessä ja iltalenkillä kävin katsomassa vapauden patsasta. Kaupunki oli huikean näköinen illalla kaikkine valoineen.

"To a child, the success of a day is measured by how green the knees of its pants are"

 

Treenaus Puolassa oli ollut aika tiivistä ja rentouttava viikko joogan merkeissä teki hyvää. Kuitenkin oli olo, että olisi kiva päästä pian taas treenaamaan lajia. Ennakkotietojen mukaan Unkarissa elokuu oli lomakuukausi ja treenit olisivat kesätauolla. Uskoin kuitenkin että jotkut hullut treenaa kuitenkin vaikka ulkona on +30! Lähdin googlettamaan potkunyrkkeilyä ja muay thaita. Sivut olivat tietenkin Unkariksi ja onnekseni minulla oli unkarilainen kaveri, joka pystyi minulle hieman kääntämään sivuja. Pian treenejä alkoi löytymään ja lopulta sain englannin kielisen vastauksen Titan Kick-box salilta, jossa olisi maajoukkuenaisia ja vieläpä samankokoisia. Minut toivotettiin tervetulleeksi treeneihin!

Titan Kick-Box Budapest, kuvasta puuttuu valmentaja Gabor Juhasz, jolle olen todella kiitollinen treenimahdollisuudesta!

Samaan aikaan valmentajani Jyrki oli saapunut lomalle Budapestiin ja treenejä alkoikin tulla lisää. Pääsin myös harjoittelemaan ja sparraamaan 16-vuotiaan light contact mestarin kanssa Aterem salille, jossa myös treenattaisiin Defendoa.

Scandinavian Defendo: 'Tavoitteenamme on kouluttaa ja vahvistaa harjoittelijoitamme selviytymään  itsepuolustustilanteissa, jotka sisältävät verbaalista/fyysistä uhkaa riipumatta sukupuolesta tai ruumiinrakenteesta' www.defendo.fi

Minä ja Jyrki Defendon kesäleirillä 2013 Lahdessa.

 Valmistauduin matkalleni myös eräällä toisella tavalla. Pääsin mukaan Defendon suurleirille Lahdessa.Siellä treenattiin erilaisia itsepuolustustekiniikoita muutaman päivän ajan. Siellä tapasin Istvanin ja Lukazsin, Puolan defendo-ohjaajia. En tehnyt treeniä sen takia, että voisin lähteä pelotta kulkemaan Unkarin kujia, vaan siksi että oppisin jotain uutta ja epäonnekkaassa tilanteessa voisin hyödyntää oppimaani. Joka on edelleen se että pidän matkallani mukana terveen järjen ja juoksen kovaa! Valmentajani Jyrki Saario on Scandinavian Defendon pääkouluttaja ja siitä syystä pääsen matkallani tapaamaan myös Defendon harrastajia. Treeneissä harjoitellaan myös pystyottelun perustekniikoita. Varsovassa pääsin harjoittelemaan Istavnin ryhmän kanssa ja lopulta sain ohjata heille pystyottelua. Istvan Nagy on Puolan Defendon pääkouluttaja!

Istvan Nagy Puolan Defendo

Defendo treenaajat Varsovassa

Master of Defendo Jyrki Saario + Hoksulle pari henkivartijaa Budapestiin

Titan Kick-Box salilla treenattiin taaskin kovaa, mutta eniten treenit muistuttivat treenejä Suomessa. Tunnelma oli kannustava ja pääsin sparraamaan paljon. Myös portaita juostiin. Treeneihin oli eksynyt saksalainen nainen. Ihmettelin, mitä tämä vanhempi rouva tekee potkunyrkkeilytreeneissä. Saksalainen Monica kertoi iäkseen 70 vuotta ja sanoi harrastavansa potkunyrkkeilya Saksassa ja kesäisin Unkarissa, sen lisäksi rautarouva joogaa ja matkustelee. Selvä peli, pyysin Monican välittomasti kanssani lounaalle. Halusin tietää enemmän hänestä. Kävimme lounaalla ja hän kertoi elämästään ja matkoistaan ympäri maailmaa. Potkunyrkeilyssä hänellä on oranssi vyö, mikä on vyöasteikossa toinen. Tulimme hyvin juttuun ja Monica toivotti minut hänen luokseen tervetulleeksi Unkariin ja Saksaan. Sovimme vielä viimeisen päivän tapaamisen ennenkuin lentäisin Kuala Lumpuriin. Oli kuin isoäiti olisi ollut asemalla vastassa. Sain elämän oppitunnin lisäksi vielä eväät mukaani lentokentälle, kaikki pieniin kääröihin pakattuina. Oli hyvää ja tuli kyyneleet silmiin, kun sai kokea tälläistä hyväätahtoa tuntemattomia kohtaan.

Hero's Square

Yli kaksi viikkoa Budapestissä tuntui menevän nopeasti ja viimeisinä päivinä kävin vielä katsomassa muutamia nähtävyyksiä. Pidin omasta rytmistäni kiinni. Joogasin, potkunyrkkeilin ja muistin pitää lepopäivät. Lepopäivinä nukuin pitkään ja söin herkkuja ja rentouduin thermabath kylpylöissä. Aina viimeiset hetket ennen seuraavaan maahan siirtymistä tuntuvat olevan tapahtumia täynnä. Euroopan vierailuni oli kestänyt jo 5 viikkoa ja olin kokenut jo ensimmäisen uutuuden ähkyn. Oli aika laittaa Euroopan kiertue pakettiin. Sain vastauksen sohvasurffaus pyyntööni, jossa kyselin konserttien perään. Unkarilainen Gabor pyysi minut mukaansa Tonavan varrella olevaan laivaan, jossa järjestetään keikkoja. Lähdin viimeisenä iltana tuulettamaan tukkaani ja korviani Gojiran keikalle.  Keikkailun lisäksi kahden viimeisen vuorokauden aikana söin kaksi kolmen ruokalajin päivällistä kahdessa eri unkarilaisessa kodissa. Katselin auton kyydistä Budapestin valoja, sain majapaikan tuntemattomalta, kyydin lentokentälle, eväät paketoituna, aamiaisen valmiina ja uusia ystäviä. Ihmisten hyväntahdon näiden viimeisten tuntien aikana. Olin hämmentynyt ja onnellinen.

Gojira A38

Gabor Bernat ja suunnitelmana roadtrip Unkarista Suomeen!!

Milin kanssa Gojiran keikalla.

Viela kerran katse kaupunkiin ja seuraavana kohteena Malesia ja Kuala Lumpur. Ei tieda olenko valmis, mutta tama matkustaminen on niin siistia!

'You have to be ready at any moment to sacrafise all what you are to what you will become'