Malesian tapakulttuuri ja Silam Bam

Pulau Penang, Malaysia

Elämä meille rikkaille länsimaalaisille on helppoa aasian maissa. Mikään ei ole kallista ja meillä on varaa huvitella ja nauttia luksusesta. Tulemme myös avoimemmasta kulttuurista, jossa uskonnot ovat sekoittuneet ja hyväksymme toinen toisemme erilaisina ja jopa ymmärrämme toisiamme aika hyvin. Samalla kuitenkin tuntuu, että olemme kadottaneet yhteisöllisyyttä sekä unohtaneet perinteitä ollessamme niin itsenäisiä ja oman tiemme kulkijoita. Malesiassa pääuskontona on islam, joka näkyy moskeijoiden määrässä, pukeutumistavoissa sekä erilaisina tapakulttuureina. Malesiassa väestö koostuu intialaisista, kiinalaisista ja malesialaisista. Kaikilla on omat tapansa ja uskontonsa, joten variaatioita löytyy. Islam näkyy kuitenkin eniten joka paikassa. Naisten päät on hunnutettu sekä paitojen ja housujen lahkeet ovat pitkät. Naudan lihaa tai alkoholia ei näy missään. Oikea käsi on puhdas ja sillä voi asioida kaupassa ja ravintolassa. Vasen käsi on likainen. Varsinkin intialaisten keskuudessa syöminen ja tavaroiden ojentaminen tapahtuu oikealla kädellä. Turistille annetaan anteeksi, mutta tapojen opettelu helpottaa elämää kummasti.

Penang Hill, Penang

Olin onnellinen, että olin tullut tähän maahan tekemään jotain muuta, kuin olemaan pelkkä turisti. Sain hienon tilaisuuden hypätä paikallisten elämään vapaaehtoistyössäni. Työ oli tuonut minut tähän maahan. En ollut aikaisemmin suunnitellut matkustavani Malesiaan. Enkä oikein tiennyt tästä maasta mitään. Sen tiesin, että luonto on kaunis ja pääuskonto on islam, mikä tulisi aiheuttamaan jonkin verran käyttäytymisohjeita. Uudet tavat aiheuttivat alkuun ärsytystä, vaikka tiesin niiden olevan edessä. En ollut pakannut mukaani useita t-paitoja ja pitkiä housuja urheilua varten ja juoksuhousunikaan eivät kelvanneet, koska ne olivat ihonmyötäiset. Päätin kuitenkin tulla toimeen ja hikoilin valtavia määriä pitkissä vaatteissani. Vaalea iho ja avoimet hiukset saivat jo itsessään huomiota, puhumattakaan jos olkapäät näkyivät. Iltaisin oli parempi liikkua porukassa ja silloinkin saimme huomiota. Kaikkeen tottuu ja lopulta en oikeastaan enää kuullut auton tööttäyksiä. Tunsin alkuun, että vapauttani riistetään, kun en voi pukeutua haluamiini vaatteisiin. Olin kuitenkin tietoinen, että minä en omalla käyttäytymiselläni muuta tätä maata. Voin kertoa omasta maastani ja kulttuuristani, mutta nämä uskonnot ja tavat ovat olleet täällä vuosisatoja. Minulle tämä hetki oli pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikka. Mitä minä voisin oppia näistä kulttuureista ja mitä rikkauksia tämä maa tarjoaa? Tällaisina hetkinä oivaltaa ja syventää omia näkemyksiään siitä, miten tällä pallolla olisi mukavinta elää sovussa kaikkien kanssa. Sekä kääntää katse omasta navasta tai omasta hikoilusta toisaalle.

Riksa-kuski

Muutamien viikkojen jälkeen aloin tottua tapoihin, eikä minua vaivannut enää niin paljoa pukeutuminen. Ajoittain pukeuduin hihatomaan toppiin ja juoksulenkillä ja futistunnilla olin shortseissa. En tehnyt siitä numeroa vaan käyttäydyin normaalisti. Oikealla kädellä asioiminen onnistui hyvin marketissa, jossa rahat ojennettiin samalla kädellä ja samalla vastaanotettiin ostos. Hienomotoriikkaa. Hauskin tapa oli sormilla syöminen. Pienenä sitä sai tehdä jos ruokana oli ranskalaisia, mutta täällä sitä hienoimmatkin leidit upotti sormet riisiin ja kastikkeeseen ja näppärästi tämäkin homma kävi. Ei muuta kun kokeilemaan ja tietysti yhdellä kädellä. Myös paloittelu ja leivän repiminen tapahtui yhdella kadella. En ihan kokoaikaa syönyt sormin, mutta se alkoi tuntumaan itseasiassa aika mukavalle.

Verenan ja Lenan kanssa illallinen Penangissa.

 Saavuttuani Simpang Empatiin, Bethany Homeen, etsin kamppailulajeja joita olisi mahdollista harjoitella. Olisihan se hienoa kokeilla jotain uutta ja pitää treenausta yllä. Sain apuja koulun opettajilta, jotka tiesivät, että lähistöllä olevassa koulussa harjoiteltiin Silam Bam nimistä intialaista taistelulajia. Kiinnostuin heti ja pian opettaja tuli kertomaan, että voisin mennä treeneihin. Silam Bam, intialainen taistelulaji, jossa käytetään rothia, eli pitkää keppiä, taikka kahta lyhyempää keppiä. Lisäksi käytössä on veitsiä ja metallisia ruoskia. Kuulostaa vähän pelottavalle, mutta ei ainakaan Malesian versio sitä ole. Pääsin mukaan treeneihin, jossa valmentaja Pavalan halusi näyttää minulle, mitä tämä laji pitää sisällään. En ollut pelkkänä katsojana vaan pääsin harjoittelemaan lukkoja, blokkeja sekä kahden kepin käsittelyä. Tässä vaiheessa voisin kertoa, että tämä on kyllä tähänastisen matkan ehdoton kohokohta. Nämä ihmiset olivat tehneet tätä lajia ennenkin ja olivat todella taitavia. 

Asia, minkä olen oppinut kamppailulajeista on vastustajan kunnioittaminen. Harjoituksiin tai ottelutilanteisiin ei tulla vihaisina, eikä pahoja tunteita pureta kanssaeläjään. Tämä pätee myös elämässä. Yleensä se häviää, joka alkaa mesoamaan. Voittaja on se joka pysyy tyynenä ja kunnioittaa toista vaikka se olisi joskus hankalaa.  Se yhdistää mielestäni eri kamppailulajeja maailmalla ja joskus kovassa treenissä ja lajien sulatusuunissa, tämä seikka unohtuu. Mikä olikaan kaiken alku. Pääsin kokemaan tämän perinteisen kamppailulajien maailman, ihan suoraan paikan päällä. Niissä kumarruksissa ja kunnianosoituksissa kamppailuvälinettä kohtaan, tunsin todella voimakkaan häivähdyksen historiaa kamppailulajien taustalla. 

Sister, what's your name? kysyi nuori poika Silam Bam treeneihin saapuessani. Kerroin nimeni ja brother kertoi nimekseen Sina. Siskoksi ja veljeksi kutsuminen on malesialainen tapa, jolla kunnioitetaan toisia ihmisiä. Kaikkia kutsutaan siskoksi, veljeksi, tädiksi tai sedäksi riippuen minkä ikäinen toinen on. Tiesin kulttuurista ja tuntui hyvälle saada kunnioitus Silam Bam veljeltäni. Seisoin mykistyneenä takarivissä. Edessäni Silam Bam treenaajat tekivät kunniarituaalin rothille, taisteluvälineelle. Hyppyjä, potkuja, torjuntoja, lyöntejä, sitä vauhtia etten kerkeä laskemaan tekniikoiden määrää. Pavalan komentaa yhdellä sanalla toiseen kunnianosoitukseen. Yritän pitää suuni kiinni, ettei se loksahtaisi auki hämmästyksestä. Saan seurata heidän otteitaan ja osallistua joihinkin tekniikoihin. Pavalan kertoo kuinka kauan tekniikoiden opettelu kestää ja ei onnistu ihan muutamassa kuukaudessa. Olen kunniavieraana ja saan näytöksen erilaisista Silam Bam välineistä. Tämä on parempaa kuin mikään tähänastisella matkallani.

All different, all equal. Tälläinen tarra minulla oli, kun olin 15-vuotias. Sellainen kiinnitettiin laukkuun ja yhdessä muiden kanssa oltiin suvaitsevaisia. Silloin en vielä ymmärtänyt asian koko merkitystä. Elämän matkallani olen saanut monet kerrat opetuksen siitä, kuinka ennakkokäsitys saattaa olla täysin väärä. Avointa mieltä olen yrittänyt pitää uusia ihmisiä kohdatessani, mutta usein edelleenkin sortuu ajatuksissaan lokeroimaan tai antamaan henkilölle joitakin ominaisuuksia niiden todellisuudesta tietämättä. Onnekseni olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä elämässäni ja työssäni saan muistutuksen lapsilta joka kerta siitä, ettei ulkomuodolla, ihonvärillä tai eri kielellä ole merkitystä.