Ylämäkiä ja Australian ihmeitä!

Matkustus Pohjois-Thaimaasta Uuteen Seelantiin kesti yhteensä 52h. Tuona aikana pidin hyvää matkustusspirittiä yllä ja yritin kääntää sisäistä kelloani uuteen aikaan. Matkan aikana nukuin ensimmäisen yön bussissa Bangkokiin. Bussi oli täynnä, mutta kuin ihmeen kaupalla nukuin polvet suussa koko yön. Bangkokin kaaoskadulle saavuttiin aamutuimaan 5.30 mikä oli hyvä koska sisäistä kelloa piti yrittää kääntää juuri tähän suuntaan. Suunnitelmissani viettäisin päivän khao san roadilla syöden, käyden vielä kerran hieronnassa ja parturissa. Sain aamupalaseurakseni Kristin Virosta, jonka kanssa kuljimme aamulla haamukatuja, joissa kauppiaat heräilivät ja illan viimeiset juhlijat ottivat vielä maljaa. Matkaan tuli kuitenkin mutka, koska Bangkokissa oli tilanne päällä ja taksimatkaan piti varata vähintään kaksi tuntia ruuhkien takia. Mielestäni minulla ei ollut mitää kiirettä, lähtisihän lentoni vasta puoli kuudelta. Taksitolpalla kuitenkin kaikki mahdolliset kuljetukset oli täynnä ja ainut vaihtoehto oli lähteä samantien kentälle. Kello oli 9. Kentällä hengailu oli tylsähköä ja jumppasin nestettä jaloistani välittämättä tuijottavista katseista. Oli kuningasidea jumpata ja käydä pesulla ja vaihtaa puhtaat vaatteet ennen lentoa. Seuraava yö meni taas polvet suussa ja todella kovan ilmastoinnin alla. Pää alkoi olla ihan sekaisin kun saavuin Sydneyyn. Pää oli sen verran sekaisin ettei se enää haitannut menoa.

Yrityksistäni huolimatta en voinut välttyä vilustumiselta matkan päätteeksi. Uuden-Seelannin pääkaupungissa Aucklandissä tuuli puhalsi ja ilmastonmuutos tuntui luissa ja ytimissä. Tunsin etten ole enää suomalainen sissi vaan liian kauan kuumuudesta nauttinut kananpoika. Ensimmäiset yöt hostellissa oli valmiiksi varattu, joten seuraavat päivät painoin pään tyynyyn ja annoin maailman odottaa ulkona.


Päätin muutenkin antaa kehon ja mielen levätä ja sulatella kokemuksia. En voinut vastaanottaa mitään uutta tai siihen ei ollut energiaa. Lämpimän ja halvan Aasian jälkeen mietin miksi ihmeessä matkustin tänne? Uskoin kuitenkin sen selviävän myöhemmin ja päätin antaa paikalle mahdollisuuden sekä itselleni haasteen kokeilla onnistuisiko elämän rakentaminen uudessa maassa. Matkaväsymystäni, kipeyttäni ja en jaksa astua ulos-asennetani helpotti se että onni oli osunut taas kohdalleni jo alkumatkasta, kun olin saanut kutsun Kiwien kotiin asumaan hetkeksi. Tapasin sattumalta Berliinissä pariskunnan, joka oli kotoisin Uudesta-Seelannista ja vieläpä Aucklandistä, jonne lentäisin ensimmäisenä. Pariskunta oli itse matkalla silloin kohti Suomea, joten juttua riitti yhteisen päivällisen merkeissä. Sain osoitteet ja mietin, että olipa ystävällisä ihmisiä. En kuitenkaan uskonut, että saisin kutsun heidän kotiinsa ja pääsin hetkessä tutustumaan kiwien elämään lähietäisyydeltä. Oli onni istua kotosalla villasukat jalassa, juoda kuppi teetä ja katsella vaikka pari leffaa, ilman sen suurempia huolia tai stressiä töistä, reenaamisesta tai asumisjärjestelyistä.

Oli mielenkiintoista kuulla elämästä tyynen valtameren saarella. Sain myös hyvän kielikoulun kiwiaksentista.