Malesian tapakulttuuri ja Silam Bam

Pulau Penang, Malaysia

Elämä meille rikkaille länsimaalaisille on helppoa aasian maissa. Mikään ei ole kallista ja meillä on varaa huvitella ja nauttia luksusesta. Tulemme myös avoimemmasta kulttuurista, jossa uskonnot ovat sekoittuneet ja hyväksymme toinen toisemme erilaisina ja jopa ymmärrämme toisiamme aika hyvin. Samalla kuitenkin tuntuu, että olemme kadottaneet yhteisöllisyyttä sekä unohtaneet perinteitä ollessamme niin itsenäisiä ja oman tiemme kulkijoita. Malesiassa pääuskontona on islam, joka näkyy moskeijoiden määrässä, pukeutumistavoissa sekä erilaisina tapakulttuureina. Malesiassa väestö koostuu intialaisista, kiinalaisista ja malesialaisista. Kaikilla on omat tapansa ja uskontonsa, joten variaatioita löytyy. Islam näkyy kuitenkin eniten joka paikassa. Naisten päät on hunnutettu sekä paitojen ja housujen lahkeet ovat pitkät. Naudan lihaa tai alkoholia ei näy missään. Oikea käsi on puhdas ja sillä voi asioida kaupassa ja ravintolassa. Vasen käsi on likainen. Varsinkin intialaisten keskuudessa syöminen ja tavaroiden ojentaminen tapahtuu oikealla kädellä. Turistille annetaan anteeksi, mutta tapojen opettelu helpottaa elämää kummasti.

Penang Hill, Penang

Olin onnellinen, että olin tullut tähän maahan tekemään jotain muuta, kuin olemaan pelkkä turisti. Sain hienon tilaisuuden hypätä paikallisten elämään vapaaehtoistyössäni. Työ oli tuonut minut tähän maahan. En ollut aikaisemmin suunnitellut matkustavani Malesiaan. Enkä oikein tiennyt tästä maasta mitään. Sen tiesin, että luonto on kaunis ja pääuskonto on islam, mikä tulisi aiheuttamaan jonkin verran käyttäytymisohjeita. Uudet tavat aiheuttivat alkuun ärsytystä, vaikka tiesin niiden olevan edessä. En ollut pakannut mukaani useita t-paitoja ja pitkiä housuja urheilua varten ja juoksuhousunikaan eivät kelvanneet, koska ne olivat ihonmyötäiset. Päätin kuitenkin tulla toimeen ja hikoilin valtavia määriä pitkissä vaatteissani. Vaalea iho ja avoimet hiukset saivat jo itsessään huomiota, puhumattakaan jos olkapäät näkyivät. Iltaisin oli parempi liikkua porukassa ja silloinkin saimme huomiota. Kaikkeen tottuu ja lopulta en oikeastaan enää kuullut auton tööttäyksiä. Tunsin alkuun, että vapauttani riistetään, kun en voi pukeutua haluamiini vaatteisiin. Olin kuitenkin tietoinen, että minä en omalla käyttäytymiselläni muuta tätä maata. Voin kertoa omasta maastani ja kulttuuristani, mutta nämä uskonnot ja tavat ovat olleet täällä vuosisatoja. Minulle tämä hetki oli pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikka. Mitä minä voisin oppia näistä kulttuureista ja mitä rikkauksia tämä maa tarjoaa? Tällaisina hetkinä oivaltaa ja syventää omia näkemyksiään siitä, miten tällä pallolla olisi mukavinta elää sovussa kaikkien kanssa. Sekä kääntää katse omasta navasta tai omasta hikoilusta toisaalle.

Riksa-kuski

Muutamien viikkojen jälkeen aloin tottua tapoihin, eikä minua vaivannut enää niin paljoa pukeutuminen. Ajoittain pukeuduin hihatomaan toppiin ja juoksulenkillä ja futistunnilla olin shortseissa. En tehnyt siitä numeroa vaan käyttäydyin normaalisti. Oikealla kädellä asioiminen onnistui hyvin marketissa, jossa rahat ojennettiin samalla kädellä ja samalla vastaanotettiin ostos. Hienomotoriikkaa. Hauskin tapa oli sormilla syöminen. Pienenä sitä sai tehdä jos ruokana oli ranskalaisia, mutta täällä sitä hienoimmatkin leidit upotti sormet riisiin ja kastikkeeseen ja näppärästi tämäkin homma kävi. Ei muuta kun kokeilemaan ja tietysti yhdellä kädellä. Myös paloittelu ja leivän repiminen tapahtui yhdella kadella. En ihan kokoaikaa syönyt sormin, mutta se alkoi tuntumaan itseasiassa aika mukavalle.

Verenan ja Lenan kanssa illallinen Penangissa.

 Saavuttuani Simpang Empatiin, Bethany Homeen, etsin kamppailulajeja joita olisi mahdollista harjoitella. Olisihan se hienoa kokeilla jotain uutta ja pitää treenausta yllä. Sain apuja koulun opettajilta, jotka tiesivät, että lähistöllä olevassa koulussa harjoiteltiin Silam Bam nimistä intialaista taistelulajia. Kiinnostuin heti ja pian opettaja tuli kertomaan, että voisin mennä treeneihin. Silam Bam, intialainen taistelulaji, jossa käytetään rothia, eli pitkää keppiä, taikka kahta lyhyempää keppiä. Lisäksi käytössä on veitsiä ja metallisia ruoskia. Kuulostaa vähän pelottavalle, mutta ei ainakaan Malesian versio sitä ole. Pääsin mukaan treeneihin, jossa valmentaja Pavalan halusi näyttää minulle, mitä tämä laji pitää sisällään. En ollut pelkkänä katsojana vaan pääsin harjoittelemaan lukkoja, blokkeja sekä kahden kepin käsittelyä. Tässä vaiheessa voisin kertoa, että tämä on kyllä tähänastisen matkan ehdoton kohokohta. Nämä ihmiset olivat tehneet tätä lajia ennenkin ja olivat todella taitavia. 

Asia, minkä olen oppinut kamppailulajeista on vastustajan kunnioittaminen. Harjoituksiin tai ottelutilanteisiin ei tulla vihaisina, eikä pahoja tunteita pureta kanssaeläjään. Tämä pätee myös elämässä. Yleensä se häviää, joka alkaa mesoamaan. Voittaja on se joka pysyy tyynenä ja kunnioittaa toista vaikka se olisi joskus hankalaa.  Se yhdistää mielestäni eri kamppailulajeja maailmalla ja joskus kovassa treenissä ja lajien sulatusuunissa, tämä seikka unohtuu. Mikä olikaan kaiken alku. Pääsin kokemaan tämän perinteisen kamppailulajien maailman, ihan suoraan paikan päällä. Niissä kumarruksissa ja kunnianosoituksissa kamppailuvälinettä kohtaan, tunsin todella voimakkaan häivähdyksen historiaa kamppailulajien taustalla. 

Sister, what's your name? kysyi nuori poika Silam Bam treeneihin saapuessani. Kerroin nimeni ja brother kertoi nimekseen Sina. Siskoksi ja veljeksi kutsuminen on malesialainen tapa, jolla kunnioitetaan toisia ihmisiä. Kaikkia kutsutaan siskoksi, veljeksi, tädiksi tai sedäksi riippuen minkä ikäinen toinen on. Tiesin kulttuurista ja tuntui hyvälle saada kunnioitus Silam Bam veljeltäni. Seisoin mykistyneenä takarivissä. Edessäni Silam Bam treenaajat tekivät kunniarituaalin rothille, taisteluvälineelle. Hyppyjä, potkuja, torjuntoja, lyöntejä, sitä vauhtia etten kerkeä laskemaan tekniikoiden määrää. Pavalan komentaa yhdellä sanalla toiseen kunnianosoitukseen. Yritän pitää suuni kiinni, ettei se loksahtaisi auki hämmästyksestä. Saan seurata heidän otteitaan ja osallistua joihinkin tekniikoihin. Pavalan kertoo kuinka kauan tekniikoiden opettelu kestää ja ei onnistu ihan muutamassa kuukaudessa. Olen kunniavieraana ja saan näytöksen erilaisista Silam Bam välineistä. Tämä on parempaa kuin mikään tähänastisella matkallani.

All different, all equal. Tälläinen tarra minulla oli, kun olin 15-vuotias. Sellainen kiinnitettiin laukkuun ja yhdessä muiden kanssa oltiin suvaitsevaisia. Silloin en vielä ymmärtänyt asian koko merkitystä. Elämän matkallani olen saanut monet kerrat opetuksen siitä, kuinka ennakkokäsitys saattaa olla täysin väärä. Avointa mieltä olen yrittänyt pitää uusia ihmisiä kohdatessani, mutta usein edelleenkin sortuu ajatuksissaan lokeroimaan tai antamaan henkilölle joitakin ominaisuuksia niiden todellisuudesta tietämättä. Onnekseni olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä elämässäni ja työssäni saan muistutuksen lapsilta joka kerta siitä, ettei ulkomuodolla, ihonvärillä tai eri kielellä ole merkitystä.

Hyppy tuntemattomaan - Malesia

Opettelen olemaan läsnä myös odottavissa olosuhteissa, tietäen että määränpääni pian vaihtuu, mutta silti on yhtä tärkeää olla siinä hetkessä, jossa tavallaan odottaa seuraavan hetken saapuvan. Sillä hetkellä voi keskittyä hengitykseen. Sillä hetkellä voi joogata tai kirjoittaa päiväkirjaa, juoda kupin kahvia, sillä hetkellä voi tavata uuden ihmisen. Lentokenttäelämä saa jotkut ihmiset erityisen hermostuneiksi. Hermostuneisuus voi johtua lentopelosta, mutta samaa hermostuneisuutta voi havaita myös kauppajonossa, liikenteestä puhumattakaan. Jonottaminen. Voisin keskustella vaikka kuinka paljon ihmisten käyttäytymisestä jonossa ja erilaisissa odottavissa olosuhteissa. Enkä tälläkään kertaa voinut olla hymyilemättä tilanteille lentokentällä. Tuskaisia ilmeitä, kun ei pääse heti vessaan. Huokauksia infotaulun edessä. Aivan samassa tilanteessa itsekin huokailen, kunnes muistaa tärkeän asian: Tässä hetkessä ei ole mikään pielessä, kaikki on hyvin.

Matkani Budapestista Kuala Lumpuriin kesti yhteensä 10 tuntia. Ei paha aika ollenkaan, vaikka aikaero sekoittikin päätä. Budapestistä lähtö tapahtui aikataulussa klo 17 ja määränpäänä oli Doha, Qatar. Saapuessani Dohaan keskellä yötä, vastaan asteli valkoiseen kaapuun ja mustaan pantaan sonnustautunut mieshenkilö. Olin saapunut Lähi-itään. Ihmiset jonottavat check-in tiskille, turvatarkastukseen, lentokoneeseen, lentokoneesta ulos, passintarkastukseen, laukkuhihnalle ja vessaan. Tilanteita riittää jonoksi. Kun tietää valmiiksi joutuvansa jonoon useaan otteeseen, voi asenteen vaihtaa jo lähtiessä. Riittävän ajoissa kentälle, mukavat vaatteet, joissa voi tarvittaessa joogata tai voimistella. Kunnon eväät, jotka voi nautiskella siinä vaiheessa kun taululle ilmestyy kyltti your flight is delayd. Musiikkia. Päiväkirja tai kirja. Korvatulpat, tyyny ja sarongikangas, mikäli tekee mieli ottaa unoset. Leppoisasti sujui matkani myös tällä kertaa. En katsonut koko matkalla kertaakaan edessäni välkkyvää televisiota. En kerennyt, kun nukuin, nautiskelin innoissani lentokoneruuasta, aina yhtä jännittävää mitä eteensä saa. Lisäksi kuuntelin musiikkia ja kirjoitin ajatuksia päiväkirjaan.

En muistanut kuinka Aasia iskee tajuntaan kaikella voimalla. Astuessasi koneesta ulos, tuntuu kuin tulisi höyrysaunaan. Lentokentällä et ymmärrä yhtään mihin pitäisi mennä. Pääset sisemmälle kaupunkiin, huomaat kuinka kaikki äänet voimistuvat ympärilläsi. Astut metroon yhdessä satojen muiden kanssa, tunnet ihmisten läsnäolon ympärilläsi sekä sinuun kohdistuvat katseet. Viimein löydettyäsi hostellin, lähdet etsimään vettä, koska sitä ei enää hanasta juoda. Kostea ilma nostaa hien pintaan, desibelien noustessa ympärilläsi, aistit viemäreistä nousevan löyhkän ja katukeittiöiden voimakkaat tuoksut. Näet samalla kertaa köyhiä, rikkaita, lapsia, aikuisia, vanhuksia, välkkyviä valoja, autoja, skoottereita, höyryäviä pannuja, likaisia rakennuksia, ökypilvenpiirtäjiä. Ja sitten ympärille vielä kerääntyy uteliaita ihmisiä katsomaan lähempää valkoisen astuessa sekameteliin. Tervetuloa Kuala Lumpuriin Malesian pääkaupunkiin.

Petronas Twin Towers

Paluu tulevaisuuteen 5

Chinatown, Kuala Lumpur. Sinne vaan sekaan!

Ensimmäisten päivien kulttuurishokin jälkeen aloin pikkuhiljaa muistaa miksi halusin takaisin tänne ensivaikutelmassa meluisaan ja roskaiseen pallonosaan. Ensimmäinen ateria katukeittiössä muistutti minua siitä miten hyvää ruoka täällä oli, monipuolista, maukasta ja tulista. Seuraavana ihmisten hymyillessä, muistin kuinka ystävällisiä ihmiset yleisesti olivat kaikkialla. Kolmantena ja vasta muutaman viikon jälkeen tajusin sen mitä olin eniten kaivannut Aasiasta, elämänrytmin hidastumista. Ei kiirettä minnekkään. Ei aikatauluja, on vaan "Malaysia time, laa", niinkuin malesialaiset, varsinkin intiansukuiset tapaavat sanoa. Ja niin minäkin painoin stop nappulaa ja annoin elämän tapahtua ympärilläni. Pistin kameran pois ja tallensin elävät kuvat verkkokalvoille. Mikä päivässä voisi olla tärkeämpää kuin nukkuminen, syöminen ja pelaaminen. Siinä olisi seuraavien viikkojen ohjelmani. 

Viikonloppumatkalla Pankor-saarella.

"Bussimatka kuluu nopeasti. Onnekseni edessä istuva pariskunta tiesi mihin olen menossa ja sain vielä viime hetken ohjeita miten pääseen Teluk Intanista Simpang Empatiin. Sattumalta heidän lapsenlapsensa käy Bethany Home koulussa. Pariskunta jää pois kyydistä ennen minun pysäkkiänja vilkuttaa minulle ulkoa, kun bussi lähtee jatkamaan matkaa. Tsemppaan itseäni seuraavaa pysäkkiä varten, että kaikki järjestyy, löydän kyllä perille. Aamun metroseikkailu ja aamupäivän bussin missaaminen on tuoreessa muistissa. Naurattaa miten hyvin osaan eksyä. Alkaa jo hämärtää ja en tiedä mitä Teluk Intanissa odottaa. Joudunko odottamaan bussia kauankin. Bussi kääntyy pienen linja-autoaseman pihaan ja hyppään bussista. Alan reippain mielin tähyillä ympärilleni mahdollista informaatiota busseista. Samalla hetkellä näen rotiskon bussin kaartavan pihaan. Avonaisesta ovesta kuuluu huuto SIMPANG EMPAT, HUTAN MELINTANG! Jes, minun auto! Menen lähemmäs ja kysyn uudestaan pääsenkö tällä perille. Mies oven suussa kysyy olenko vapaaehtoinen ja menossa Bethany Homeen. Kyllä, kiitos! Nousen bussiin, jossa kymmenkunta intialaista koulupukuihin pukeutunutta nuorta miestä tuijottaa minua. Hymyilyttää. kävelen bussin perälle ja sanon suomeksi Terve! Katseet kääntyvät takapenkkiin. Parinkymmenen minuutin jälkeen kuljettaja ja pari matkustajaa huutelee minua ovelle. Tämä on sinun pysäkki, keskellä tien risteystä. Selvä. Kysyn mihin suuntaan ja mies viittoo suuntaa, josta olen tullut. Jos ei löydy, niin kysyn sitten apua. Vähän matkan päässä näen Bethany Homen. Huh, löytyi. Kävelen porteista sisään ja intialaisen näköinen poika tulee vastaan. Moi! Kuka sinä olet? hän kysyy. Esittelen itseni ja kerron tulleeni vapaaehtoiseksi. Poika toivottaa minut tervetulleeksi ja kertoo ettei hänellä ollut mitään tietoa tulostani. Samana iltana saan huoneen, pyyhkeen ja uudet huonekaverit. Minut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi. Käyn nukkumaan tuulettimen huristessa yhdessä intialaisen tytön kanssa. Mitähän huominen tuo tullessaan?"

Matkani toinen tärkeä motiivi oli potkunyrkkeilyn lisäksi työn tekeminen. Ei välttämättä palkallista työtä. Ei välttämättä oman alan työtä. En ole koskaan inhonnut työn tekemistä. Työ on antanut päivälle rytmin ja tarkoituksen. Työni on Suomessa on ollut ruumiillista ja ihmisten kohtaamista. Olen liikunnanohjaaja ja erityisesti pidän omasta alastani työskennellä erityisryhmien kanssa. Vaikka matkani antaa minulle vapauden olla tekemättä mitään, ei se tarkoita että olisin tekemättä mitään. Päätin jo edellisellä matkallani, että mikäli päätän lähteä pidemmälle matkalle, teen myös jotain hyödyllistä. Tieni johti ystävän suosittelemaan paikkaan Malesiassa, jossa voisin tehdä oman alani työtä. Perakin maanosassa, pienessä kylässä nimeltä Simpang Empat toimii erityislasten koulu, Bethany Home. Toimisin vapaaehtoisena liikunnanohjaajana seuraavan kuukauden. Saapuminen paikan päälle oli matkani ensimmäinen jännittävä paikka. Kuinka löydän perille ja millainen on vastaanotto. 

Vapaaehtoisten koti

Bethany Home ilta-auringossa.

Huominen toi tullessaan ison kasan uusia ystäviä, joiden kanssa tulisin vietämään seuraavan kuukauden. Sain itselleni uuden kodin ja tunsin olevani tervetullut ja kotona heti ensimmäisestä yöstä lähtien. Pääsin heti ohjaamaan liikuntaa lapsille. Työparinani oli liikunnanopettaja Azmi, joka sujuvasti ohjasi lapsia viittomakielellä. Azmi oli kuuro ja minulle avautui hieno mahdollisuus oppia viittomakieltä. Ensimmäisten päivien aikana myös valkeni, että Malesan kieli on menglish eli malesia sekoittuneena englantiin. Tämän lisäksi työntekijät ja lapset osasivat viittoa ja myös malesian viittomakieli oli sekoitus oman kielen viittomia sekä amerikan viittomakieltä. Aloin opiskella viittomia Azmin kanssa koulun jälkeen. Koulussa lapsille oli paljon liikuntaa ja myös fysioterapiaa tarjolla. Vapaaehtoisia oli vuosittain todella paljon saksasta ja muutamia suomesta, ruotsista ja australiasta. Tunnelma koulussa oli iloinen ja lämmin. Aamut aloitettiin tanssimalla ja aamutunneilla opiskeltiin, liikuttiin ja pelattiin bocciaa, jossa oppilaat olivat kansainvälistä tasoa. Aamupäivällä nautittiin teetä ja puolilta päivin lounasta, jotka kuuluivat tietenkin vapaaehtoisille. Iltapäivällä oli lisää oppitunteja ja liikuntatuokioita. Päiväpäättyi kolmen aikoihin, jonka jälkeen vielä opiskeltiin vähän viittomakieltä. Ensimmäisen viikon jälkeen tarjosin myös henkilökunnalle mahdollisuuden töiden jälkeen opetella uintia kanssani. Bethany Homessa oli kaksi uima-allasta, muttei montakaan uimataitoista. Iltaisin keksin itselleni erilaisia treenejä ja pohdin löytyisikö paikallista kamppailulajia lähistöltä. Sain jo pientä vihiä, että lähistöllä olisi taekwondoa ja karatea. Illallinen nautiskeltiin paikallisessa ravintolassa yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Vaikka keittö oli käytössämme, kannatti illallinen syödä ulkona, sen ollessa niin hyvää, sekä halpaa, noin 2-3 euroa. Asumiskustannukset 0e. Aika helppoa tämä elämä. 

Viikonloput olivat myös ohjelmaa täynnä. Heti ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme yhdessä koko henkilökunnan kanssa koulutusmatkalle paikkaan nimeltä Cameron Highlands. Nojasin tuolin selkänojaan ja annoin muiden organisoida ja lauloin täysillä muiden mukana ja puhuin malesiaa sen minkä osasin ja istuin ruokalassa aina eri pöydässä ja imin itseeni uutta kulttuuria. Kukkuloilla voi trekkailla ja vierailla teeplantaaseilla sekä tehtaassa, jossa teetä tehdään. Ensin kerätään lehdet käsipelillä, jauhetaan massaksi, erotellaan roskat, kuivataan kuivurissa, paahdetaan ja jauhetaan. Teen tuoksu on todella voimakas. Samoilla kukkuloilla kasvatetaan myös mansikoita. Ei kyllä läheskään yhtä hyviä kun kotosuomesta poimitut. Aasialaiseen tapaan mansikkahomma on vedetty överiksi. On erilaisia mansikkaruokia ja satoja erilaisia mansikka matkamuistoja. Voit ostaa itselle, vaikka kiva mansikkahatun tai mansikkalaukun. Tai sitten voit jättää mansikkatuotteet tiskille ja suunnata trekkimatkasi Cameron Highlandsin korkeimpaan kohtaan ja tutustua todelliseen taikametsään. En ole koskaan nähnyt vastaavaa muualla kuin elokuvissa. Kaiken hyvän lisäksi paikka on hiljainen ja se on suojelukohde. Suomalainen nauttii hiljaisuudesta. 

Teeplantaasit

Tarunomainen taikametsa

Aika alkoi kulua omaa tahtiaan. En huomannut kuinka viikot kulkivat ohitseni. Nautin vain olostani Bethany Homessa ja tunsin halua oppia uutta. Sain ohjata liikuntaa ja opiskella viittomakielta. Taman takia olin matkalleni lahtenyt. Oli todella hyva ja rentoutunut fiilis. Life is good!

Scandinavian Defendo ja Budapest

 "People talk about cost of living, but what about the rising cost of not living"

Budapest. Unkarin kaunis pääkaupunki, joka levittyy Tonavajoen molemmille puolille. Pestin puolella on tasaista ja sieltä löytyy kaupungin keskusta ja vilkkaampi elämä. Budan puoli on mäkisempää seutua ja siellä sijaitsevat historialliset linnat ja rakennukset. Kaupungin läpi virtaavan Tonavan yli kulkee ainakin kuusi erilaista, näyttävää siltaa. Saavuin Varsovasta junalla Budapestiin ja ensimmäinen viikko kaupungissa vierähti humisten ohi. Onneksi minun ei tarvinnut tutustua kaupunkiin kolmessa päivässä vaan sain rauhassa ottaa oman aikani, ennenkuin lähdin kiertelemään kaupunkia. Kaupunkiin tutustumista helpotti se että olin taas sohvasurffaamassa uuden ystäväni luona. Ystäväni kertoi taas hyviä tärppejä. Olin hostannut Miliä Suomessa ja nyt sain jopa hänen asuntonsa käyttööni, siksi aikaa kun hän puolestaan matkustaisi Suomeen. Sillä ehdolla, että huolehtisin hänen kissoistaan. Oma asunto ja aikaa olla. Tunsin tässä kohtaa matkallani pientä ähkyä uusia juttuja kohtaan ja päätin olla tekemättä mitään.

Chainbridge

Kauaa en tietenkään jaksanut olla laakereillani, vaan tietenkin lähdin tutustumaan kaupunkiin. Ensimmäisiä asioita, joita uudessa kaupungissa etsin ovat potkunyrkkeilyn lisäksi luomakauppa/kahvila, kasvisruokaravintola ja joogapaikka. Kaupunkiin tutustuminen käy myös hyvin pyöräillen tai juosten. Silloin voi nauttia liikunnasta ja samalla tutustua uuteen kaupunkiin. Siispä vuokrasin pyörän ja puikkelehdin liikenteessä ja iltalenkillä kävin katsomassa vapauden patsasta. Kaupunki oli huikean näköinen illalla kaikkine valoineen.

"To a child, the success of a day is measured by how green the knees of its pants are"

 

Treenaus Puolassa oli ollut aika tiivistä ja rentouttava viikko joogan merkeissä teki hyvää. Kuitenkin oli olo, että olisi kiva päästä pian taas treenaamaan lajia. Ennakkotietojen mukaan Unkarissa elokuu oli lomakuukausi ja treenit olisivat kesätauolla. Uskoin kuitenkin että jotkut hullut treenaa kuitenkin vaikka ulkona on +30! Lähdin googlettamaan potkunyrkkeilyä ja muay thaita. Sivut olivat tietenkin Unkariksi ja onnekseni minulla oli unkarilainen kaveri, joka pystyi minulle hieman kääntämään sivuja. Pian treenejä alkoi löytymään ja lopulta sain englannin kielisen vastauksen Titan Kick-box salilta, jossa olisi maajoukkuenaisia ja vieläpä samankokoisia. Minut toivotettiin tervetulleeksi treeneihin!

Titan Kick-Box Budapest, kuvasta puuttuu valmentaja Gabor Juhasz, jolle olen todella kiitollinen treenimahdollisuudesta!

Samaan aikaan valmentajani Jyrki oli saapunut lomalle Budapestiin ja treenejä alkoikin tulla lisää. Pääsin myös harjoittelemaan ja sparraamaan 16-vuotiaan light contact mestarin kanssa Aterem salille, jossa myös treenattaisiin Defendoa.

Scandinavian Defendo: 'Tavoitteenamme on kouluttaa ja vahvistaa harjoittelijoitamme selviytymään  itsepuolustustilanteissa, jotka sisältävät verbaalista/fyysistä uhkaa riipumatta sukupuolesta tai ruumiinrakenteesta' www.defendo.fi

Minä ja Jyrki Defendon kesäleirillä 2013 Lahdessa.

 Valmistauduin matkalleni myös eräällä toisella tavalla. Pääsin mukaan Defendon suurleirille Lahdessa.Siellä treenattiin erilaisia itsepuolustustekiniikoita muutaman päivän ajan. Siellä tapasin Istvanin ja Lukazsin, Puolan defendo-ohjaajia. En tehnyt treeniä sen takia, että voisin lähteä pelotta kulkemaan Unkarin kujia, vaan siksi että oppisin jotain uutta ja epäonnekkaassa tilanteessa voisin hyödyntää oppimaani. Joka on edelleen se että pidän matkallani mukana terveen järjen ja juoksen kovaa! Valmentajani Jyrki Saario on Scandinavian Defendon pääkouluttaja ja siitä syystä pääsen matkallani tapaamaan myös Defendon harrastajia. Treeneissä harjoitellaan myös pystyottelun perustekniikoita. Varsovassa pääsin harjoittelemaan Istavnin ryhmän kanssa ja lopulta sain ohjata heille pystyottelua. Istvan Nagy on Puolan Defendon pääkouluttaja!

Istvan Nagy Puolan Defendo

Defendo treenaajat Varsovassa

Master of Defendo Jyrki Saario + Hoksulle pari henkivartijaa Budapestiin

Titan Kick-Box salilla treenattiin taaskin kovaa, mutta eniten treenit muistuttivat treenejä Suomessa. Tunnelma oli kannustava ja pääsin sparraamaan paljon. Myös portaita juostiin. Treeneihin oli eksynyt saksalainen nainen. Ihmettelin, mitä tämä vanhempi rouva tekee potkunyrkkeilytreeneissä. Saksalainen Monica kertoi iäkseen 70 vuotta ja sanoi harrastavansa potkunyrkkeilya Saksassa ja kesäisin Unkarissa, sen lisäksi rautarouva joogaa ja matkustelee. Selvä peli, pyysin Monican välittomasti kanssani lounaalle. Halusin tietää enemmän hänestä. Kävimme lounaalla ja hän kertoi elämästään ja matkoistaan ympäri maailmaa. Potkunyrkeilyssä hänellä on oranssi vyö, mikä on vyöasteikossa toinen. Tulimme hyvin juttuun ja Monica toivotti minut hänen luokseen tervetulleeksi Unkariin ja Saksaan. Sovimme vielä viimeisen päivän tapaamisen ennenkuin lentäisin Kuala Lumpuriin. Oli kuin isoäiti olisi ollut asemalla vastassa. Sain elämän oppitunnin lisäksi vielä eväät mukaani lentokentälle, kaikki pieniin kääröihin pakattuina. Oli hyvää ja tuli kyyneleet silmiin, kun sai kokea tälläistä hyväätahtoa tuntemattomia kohtaan.

Hero's Square

Yli kaksi viikkoa Budapestissä tuntui menevän nopeasti ja viimeisinä päivinä kävin vielä katsomassa muutamia nähtävyyksiä. Pidin omasta rytmistäni kiinni. Joogasin, potkunyrkkeilin ja muistin pitää lepopäivät. Lepopäivinä nukuin pitkään ja söin herkkuja ja rentouduin thermabath kylpylöissä. Aina viimeiset hetket ennen seuraavaan maahan siirtymistä tuntuvat olevan tapahtumia täynnä. Euroopan vierailuni oli kestänyt jo 5 viikkoa ja olin kokenut jo ensimmäisen uutuuden ähkyn. Oli aika laittaa Euroopan kiertue pakettiin. Sain vastauksen sohvasurffaus pyyntööni, jossa kyselin konserttien perään. Unkarilainen Gabor pyysi minut mukaansa Tonavan varrella olevaan laivaan, jossa järjestetään keikkoja. Lähdin viimeisenä iltana tuulettamaan tukkaani ja korviani Gojiran keikalle.  Keikkailun lisäksi kahden viimeisen vuorokauden aikana söin kaksi kolmen ruokalajin päivällistä kahdessa eri unkarilaisessa kodissa. Katselin auton kyydistä Budapestin valoja, sain majapaikan tuntemattomalta, kyydin lentokentälle, eväät paketoituna, aamiaisen valmiina ja uusia ystäviä. Ihmisten hyväntahdon näiden viimeisten tuntien aikana. Olin hämmentynyt ja onnellinen.

Gojira A38

Gabor Bernat ja suunnitelmana roadtrip Unkarista Suomeen!!

Milin kanssa Gojiran keikalla.

Viela kerran katse kaupunkiin ja seuraavana kohteena Malesia ja Kuala Lumpur. Ei tieda olenko valmis, mutta tama matkustaminen on niin siistia!

'You have to be ready at any moment to sacrafise all what you are to what you will become'

Paikassa paikallisesti

"Not all those who wander are lost" J.J.R. Tolkien

 Matkani ensimmäisessä kohteessa elin perheen arkea ja keskityin nähtävyyksien sijaan treenaamaan mahdollisimman usein. Pidin rennon päivärytmin ja annoin päivien vieriä omalla painollaan. Olinhan vasta aloittanut matkani ja tiesin että myös matkustaminen ja uudet paikat väsyttävät. Pidin unet pitkinä, enkä asettanut päiville liikaa ohjelmaa. Göteborg oli pehmeä lasku matkalle ja todellinen potku treenaukselle. Asuminen paikallisten luona oli myös parasta, pääsin nauttimaan lounasta ruotsalaisen kesäasunnon vehreässä puutarhassa. Kokemuksia, jotka ovat parempia kuin muistomerkkien katselu tai turistibussissa istuminen. Ja niitäkin kerkeisin tekemään, jos mieli tekisi.

"Think global, act local"

 Jotta voisin jatkaa paikallisten kanssa matkani aikana, minun tuli tehdä pohjatyötä Suomesta käsin löytääkseni itselleni uusia koteja. Liityin vuonna 2011 couchsurfing sivustolle. Sohvasurffauksen  ideana on majoittaa ja majoittua ihmisten kotona. Majapaikkaa tarjotaan ilman kustannuksia, toki vierailun tarkoituksena ei ole pelkästään asua toisen nurkissa vaan jakaa kulttuureja keskenään. Hyväntahdon eleenä on tietysti kohteliasta viedä jotain pientä tuliaisena ja yleensä ostetaan ruokaa taloon. Myös ystävystyminen on mahdollista ja pian huomaa että ystäviä löytyy jokaisesta maailman kolkasta ainostaan avaamalla ovensa matkaajille. Sivuston luotettavuus perustuu ihmisten jättämiin palautteisiin surfaajista ja majoittajista. Mitä enemmän positiivisia palautteita on saanut sitä paremmin on mahdollista löytää itselleen majapaikka. Aloitin tuntematomien ihmisten majoittamisen kotiini ja sain kunnian tutustua ja ystävystyä eri kansalaisuuksien kanssa. Sohvasurffaus on ollut yksi hauskimmista tavoista tavata ihmisiä. Teistä voi tulla ystäviä, mutta se ei ole välttämätöntä. Voitte myös jakaa hetken vaihtaen eri kuulttureja keskenään ja hyvästellä toisenne positiivisilla mielillä kohtaamisestanne. 

Tieni kulki Berliiniin, jossa minua odotti uusi perhe. Sohvasurffaaja Linda, jota olin hostannut Suomessa. Olimme olleet yhteydessä hänen suomen vierailunsa jälkeen ja Linda oli kutsunut minut vuorostaan asumaan hänen luokseen. Oli mukava jatkaa matkaa tietäen että uusi koti odottaisi Saksassa. Kokemukseni sohvasurffauksesta ovat positiivisia, mutta toki tietynlainen terve järki tulee pitää matkassa, koska ihmisillä on myös negatiivisia kokemuksia surffailusta. Tälläkin kertaa sain nauttia vierailustani monikulttuurisessa kodissa ja pääsin heti kiinni berliiniläiseen elämänrytmiin. Tässä vaiheessa matkaani en ollut vielä ollut yksin kokonaista päivääkään eikä seuraavat viikotkaan tehneet poikkeusta.

Linda ja Andrea kokkaamassa brunssia Berliinin helteisessá päivässä.

Pyöräilyä hylätyllä lentokentällä. Ei olisi löytynyt tämä paikka ilman paikallisia oppaita.

Toinen tapa tavata ihmisiä on pitkät junamatkat. Matkustin junalla Berliinistä Varsovaan ja matka kestäisi viisi tuntia. Mietin mitä kaikkea kerkeisin matkalla tekemään. Suomessa viiden tunnin junamatkalla kerkeäisi lukemaan kokonaisen kirjan ja käymään vähintään kaksi kertaa kahvilla. Tällä matkalla en edes kerennyt kaivaa kirjaa repusta, koska oli paljon mielenkiintoisempaa jutella kanssamatkustajien kanssa. He olivat kotoisin Saksasta, Sveitsistä, Puolasta ja yksi oli journalisti, toinen fysiikan opiskelija, kolmas matkusti tapaamaan thaimaalaista vaimoaan. Kaikilla oli hyviä matkustus vinkkejä ja hauskoja tarinoita kerrottavaksi. Keskustelu alkoi helposti junassa, jossa istumapaikat olivat jaettu kuuden henkilön hytteihin.

 

Varsovassa minut yllätti rakennusten koko. Massiivisia betonimöhkäleitä oli kaikkialla. Melkein nauratti. Tunsi itsensä todella pieneksi. 

Nova Sway

Varsovassa sohvasurffausyhteisö on todella aktiivinen. Joka ilta järjestetään jotain yhteistä. Kävin elokuvissa yhdessä belgialaisen ja venäläisen kanssa. Piknikillä yhdessä 20 muun kanssa. Paikalla oli ihmisiä mm. meksikosta, portugalista, puolasta, yhdysvalloista, pakistanista, intiasta ja tsekeistä!

CS Picnic in Warsaw. Tuo intialainen kaveri oli sitten miun suosikki! En kestä sitä englantia, ahahah, niin hauska aksentti! Mahtavia tyyppejä!

"Surffaaja: Olet ollut viikon Varsovassa, olet varmaan nähnyt kaikki nähtävyydet! Minä: Noo, itseasiassa tuntuu, ettá vasta saavuin tänne ja olen keskittynyt matkallani erääseen toiseen asiaan!" Mitä minä sitten tein kun ulkona oli +42 astetta! Treenasin ja kovaa!

Hoksun päivä Varsovassa:

Klo 7.45 Herätys
Klo 8.15 Aamupala itsetehtynä (kaurapuuroa ja omelettia)
Klo 9.00 Kävely bussipysäkille, lipunosto jostain matkalta

Klo 9.20 Bussiin nro 105, kartasta seuraan missä mennään
Klo 9.35 Jään bussista ja lähden kartan mukaan kulkemaan isoa tietä pitkin. Käännyn melkein heti jonkun tehdasalueen ovelle. Menen ovesta sisään ja sanon vartijalle Siendoprit ja kysyn Palestraa? Vartija vie minut sisäpihalle ja osoittaa korkealle rakennukseen ja näyttää käsillä yksi, kaksi, kolme, neljä...kerrosta. Menen ovesta sisään ja alan kiivetä portaita likaisessa ja ahtaassa rakennuksessa. Menen ovesta sisään n. 4 kerroksen kohdalla. Pelkkiä tyhjiä huoneita ja roinaa. Näen siivojan kysyn Palestraa? Siivooja pyörittää päätään. Kiipeän lisää ja melkein ylimmässä kerroksessa näen ovessa pienen kyltin Palestra Muay Thai ja menen ovesta sisään!
Klo 9.45 Esittelen itseni jollekin miehelle, joka juo tiskillá kahvia treenishortsit jalassa. Moi, mie oon suomesta ja Lukasz ja Istvan on miun kavereita! Ok, oota hetki! Kohta paikalle tulee pienempi mieshenkilö muay thai shortsit jalassa! -sie olet Hoksu? Lukasz soitti että oot tulossa, tervetuloa, tuolla on naisten pukuhuone! (nyt oli onnea!)
Klo 10.45 seison rivissä lähes kolmenkymmenen puolalaisen ottelijan kanssa ja kaikki ovat miehiä. Valmentajan silmät pyörähtää, kun hän näkee naisen rivissä. Pienempi miesottelija hymyilee. Ja sitten alkaa lämmittely...
Klo 11.15 tehdään nopeusjuttuja ja hypitään punnerusasennossa.
Klo 11.45 bädejä voimalla, helevetin kuuma ja janottaa. Käyn ottamassa huikan kun erä loppuu
Klo 12.30 aikamoinen tahti päällä. Nämä on varmasti kovia ottelijoita. Reenit on kestäny 1,5h ja vielä menee
Klo 13.15 taputetaan, käyn kättelemässä valmentajat ja kiittämässä reeneistä. Kysyn saanko tulla toisen kerran. Saan luvan.
Klo 14.30 Ruokaa!!
Klo 15.30 +42 astetta lämmintä. Jään lukemaan ja unille ilmastoituun huoneeseen.
Klo 18.00 iltakävely ja illallinen
Klo 21.30 iltatoimet ja unille

Palestra Muay Thai ja kuvat ottelijoista jätin tällä kertaa väliin, oli niin mörköjä!

Tänne 30 thainyrkkeilijää, ei ilmastointia. Hiki lensi ja lattia oli hieman liukas!

Valmentaja tulee kohdalle ja läimäyttää minua kämmenellä selkään. Minua hymyilyttää, vaikka en näytä sitä. Olen saanut valmentajalta ensimmäisen kommentin, selkä suoraksi ja rennommat hartiat. Nyökkään valmentajalle ja jatkan selkä suorana. Harjoitukset on kestäny 2 tuntia ja käyn ottamassa urheilujuomaa. Tänään nestetankkaus on onnistunut, eikä olo ole tukala, vaikka nyt alkaa jo tuntua. Siirrytään säkeille kolmen ryhmissä. Hakataan ja potkitaan 5 sekuntia kovalla tahdilla 10 sekuntia taukoa. 10 sekuntia ja 20 taukoa jne. Saan taas palautetta ja valmentaja tulee kääntämään miun vartaloa kiertopotkun suuntaan. Enemmän vääntöä. Tunnen kaivavani viimeiset energiat esiin saadakseni kunnolliset kiertopotkun säkkiin. Parini kommentoi jotain minusta ja nyökkää hyväksyvästi. Vaikken ymmärrä mitään, niin voin veikata mitä puhutaan. Valmentaja komentaa kaikkia viimeiseen erään ja sanoo jotain finlandes. Kaikki hymyilevät ja valmentaja iskee minulle silmää. Voihan se olla jotain ilkeääkin, mutta luulen että olen osoittanut sisukkuuteni 2,5 tunnia kestäneissä treeneissä. Lopuksi saan valmentajalta palautetta englanniksi. Käydään läpi kolme asiaa. Olen kiitollinen palautteesta ja kysyn onko viikonloppuna treenejä. Ei ole, mutta illalla on ja maanantaina taas, valmentaja sanoo. 

Tämä pieni punainen säkki on täynnä kb kamoja ja kulkee rinkan sisällä. Siinä ne kamat sitten olikin!