I love food!

"Sleep, eat and play"

Ruoka. Yksi tärkeimmistä asioista maailman ympäri matkalla. Millasta ruokaa siellä on? Tuleeko vatsa kipeäksi? Onko terveellistä ruokaa? Olen säästellyt tätä tekstiä, koska se on minulle tärkeä aihe ja myös herkkä. Potkunyrkkeily, syöminen ja nukkuminen ovat minulle pyhiä asioita ja niistä keskusteleminenaiheuttaa silmissäni paloa. Nukkuminen ehkä silloin jos joku häiritsee uniani. Potkunyrkkeilystä olen jo kertonut ja nukkumisesta puhuminen alkaa nukuttaa, mutta ruoka on jotain joka kaikkia kiinnostaa ja jolla saa hyviä keskusteluja aikaan. Minä olen ehdottomasti ruokamatkalla. Rakastan ruokaa ja onnekseni olen jo pienestä asti saanut maistella eri maitten ruokia sekä oppinut kokkamaan. Ammattini puolesta saan keskustella ruuasta lähes päivittäin asiakkaitten kanssa. Opettajani koulussa sanoi, että tämän koulun jälkeen jokaisella teillä tulee olemaan jonkinasteinen syömishäiriö. Vaikka se oli vitsi, niin siinä on myös pala totuutta. Väkisinkin lautasensa koostumuksen koodaa läpi ja miettii mitä tänään treenasi. Onko riittävästi energiaa ja sisältöä ruuassa. Ja tässäkin meinaa lähteä luennoksi. Onko ruoka meille nykyaikana polttoainetta vai nautinto? Kun tarvitsen jaksaakseni polttoainetta, haluan tankata itseeni parasta ja nauttia jokaisesta suupalasta. Suklaakakku ei ole parasta sokeria elimistölle, mutta on se parasta nautintoa aivoille. Tervetuloa Hoksun ruokamatkalle Euroopasta Aasiaan ja Uuten-Seelantiin:

Aamupala Berliinissä sisälsi samat ainekset kuin kotona: kaurapuuroa ja munakasta. Erikoisuutena oli hostini luomuhillo mustaherukoista sekä näkymä ikkunasta aurinkoiseen Berliiniläiseen aamuun. 

Budapest ja suklaakakku

udap

Tinopain kalat ja Hastingsin päärynät

"Mie lähen Uuteen-Seelantiin töihin! Mitä sie siellä meinasit tehä? Voisin vaikka poimii päärynöitä!" 

Australian jälkeen tunsin olevani taas voimissani ja valmiina aloittamaan työnteon. Hain tiskariksi ja päärynänpoimijaksi. Kaikki työ oli nyt tervetullutta. Halusin ruumiillisen työn, jossa voisin vain tehdä työni ja lähteä sitten kotiin. Päätin lähteä riskillä kohti itärannikkoa, jossa voisin mahdollisesti työskennellä poimijana, mutta takuita ei ollut että työtä olisi tarjolla. Tutkin myös treenausmahdollisuuksia ja Hawkes Bay sopi täydellisesti suunnitelmaani. Tarkistin tietenkin hakiessani, että lähistöltä löytyisi reenimahdollisuus. Hastingin kaupungissa oli yllättävän aktiivinen kamppailu-urheilukulttuuri ja kohta elämänioli taas täysin sitä mitä halusin. 

Ylämäkiä ja Australian ihmeitä!

Matkustus Pohjois-Thaimaasta Uuteen Seelantiin kesti yhteensä 52h. Tuona aikana pidin hyvää matkustusspirittiä yllä ja yritin kääntää sisäistä kelloani uuteen aikaan. Matkan aikana nukuin ensimmäisen yön bussissa Bangkokiin. Bussi oli täynnä, mutta kuin ihmeen kaupalla nukuin polvet suussa koko yön. Bangkokin kaaoskadulle saavuttiin aamutuimaan 5.30 mikä oli hyvä koska sisäistä kelloa piti yrittää kääntää juuri tähän suuntaan. Suunnitelmissani viettäisin päivän khao san roadilla syöden, käyden vielä kerran hieronnassa ja parturissa. Sain aamupalaseurakseni Kristin Virosta, jonka kanssa kuljimme aamulla haamukatuja, joissa kauppiaat heräilivät ja illan viimeiset juhlijat ottivat vielä maljaa. Matkaan tuli kuitenkin mutka, koska Bangkokissa oli tilanne päällä ja taksimatkaan piti varata vähintään kaksi tuntia ruuhkien takia. Mielestäni minulla ei ollut mitää kiirettä, lähtisihän lentoni vasta puoli kuudelta. Taksitolpalla kuitenkin kaikki mahdolliset kuljetukset oli täynnä ja ainut vaihtoehto oli lähteä samantien kentälle. Kello oli 9. Kentällä hengailu oli tylsähköä ja jumppasin nestettä jaloistani välittämättä tuijottavista katseista. Oli kuningasidea jumpata ja käydä pesulla ja vaihtaa puhtaat vaatteet ennen lentoa. Seuraava yö meni taas polvet suussa ja todella kovan ilmastoinnin alla. Pää alkoi olla ihan sekaisin kun saavuin Sydneyyn. Pää oli sen verran sekaisin ettei se enää haitannut menoa.

Yrityksistäni huolimatta en voinut välttyä vilustumiselta matkan päätteeksi. Uuden-Seelannin pääkaupungissa Aucklandissä tuuli puhalsi ja ilmastonmuutos tuntui luissa ja ytimissä. Tunsin etten ole enää suomalainen sissi vaan liian kauan kuumuudesta nauttinut kananpoika. Ensimmäiset yöt hostellissa oli valmiiksi varattu, joten seuraavat päivät painoin pään tyynyyn ja annoin maailman odottaa ulkona.


Päätin muutenkin antaa kehon ja mielen levätä ja sulatella kokemuksia. En voinut vastaanottaa mitään uutta tai siihen ei ollut energiaa. Lämpimän ja halvan Aasian jälkeen mietin miksi ihmeessä matkustin tänne? Uskoin kuitenkin sen selviävän myöhemmin ja päätin antaa paikalle mahdollisuuden sekä itselleni haasteen kokeilla onnistuisiko elämän rakentaminen uudessa maassa. Matkaväsymystäni, kipeyttäni ja en jaksa astua ulos-asennetani helpotti se että onni oli osunut taas kohdalleni jo alkumatkasta, kun olin saanut kutsun Kiwien kotiin asumaan hetkeksi. Tapasin sattumalta Berliinissä pariskunnan, joka oli kotoisin Uudesta-Seelannista ja vieläpä Aucklandistä, jonne lentäisin ensimmäisenä. Pariskunta oli itse matkalla silloin kohti Suomea, joten juttua riitti yhteisen päivällisen merkeissä. Sain osoitteet ja mietin, että olipa ystävällisä ihmisiä. En kuitenkaan uskonut, että saisin kutsun heidän kotiinsa ja pääsin hetkessä tutustumaan kiwien elämään lähietäisyydeltä. Oli onni istua kotosalla villasukat jalassa, juoda kuppi teetä ja katsella vaikka pari leffaa, ilman sen suurempia huolia tai stressiä töistä, reenaamisesta tai asumisjärjestelyistä.

Oli mielenkiintoista kuulla elämästä tyynen valtameren saarella. Sain myös hyvän kielikoulun kiwiaksentista.