Irtipäästäminen

Siipien suojista omille siiville

kokematon lentäjä,

untuvainen sulkapeite,

innokas ja peloton

Uuden vuoden yönä 2011 valoin tinaa Tampereella. Laitoimme asianmukaisesti kynttilän pöydälle ja tutkiskelin tinamöykkyä liekin valossa. Möykyn varjo siirtyi seinälle ja hetken kääntelyn päätteeksi totesin sen olevan kotka. Hienoa, olen aina ihaillut kotkia ja piirtänyt niitä korkealle puunlatvapesään. Googletin tinakotkan merkityksen. Oli jotenkin sellainen olo että täytyy selvittää tämän taikauskoisen rituaalin ennustus. Tinakotka merkitsi Suurta Onnea. Lähdin seuraavana päivänä tinakotka taskussani junalla Lahteen. Asetin kotkan hyllylleni ja mietin mielessäni että minulla on nyt Suurin Onni maailmassa.  

 

Oletko joskus ajetellut, että sinusta voisi tulla rokkitähti tai astronautti? Onko joku sanonut sinulle että kuvittelet mahdottomia? Tai kertonut ettei tässä suvussa ole matikkapäätä? Jostain syystä sanat vaikuttaa sinuun voimakkaasti ja valitset ehkä toisen tien, vain sanojen tähden.  Myöhemmin mietit hymähdellen mitä olit joskus kuvitellut, samalla kuitenkin pientä kaihoa tuntien. Valitsemasi tie voi olla sinulle se oikea ja tunnet olevasi onnellinen. Kun tiellä ei ole koko sydämellä, voi se tehdä sinut onnettomaksi. Valitessamme tuntemattoman, jopa pelottavan tien, emme voi tietää varmasti mitä tapahtuu. Entä jos epäonnistun? Entä jos en menestykkään? Mitä sitten?

Olin jostain syystä päättänyt olla elämässäni kakkonen. Tiesin paljon asioita missä olin hyvä, mutta kuitenkin en ajatellut olevani paras. En ollut onnellinen roolissani. Muutama vuosi sitten havahduin siihen että minulla on vain yksi elämä käytettävissäni. Yksi elämä tehdä mitä vain. Miten minä sen haluan käyttää riippuu vaan minusta itsestäni. Minä olen elämäni ykkönen, minun elämäni on ykkönen.
Mistä silloin luovuin? Silloin luovuin kaikista epäilyistä itseäni kohtaan. Silloin luovuin ympärilleni rakentamistani muureista. Silloin luovuin mielestä, joka estää uskomasta mahdottomiin asioihin! Aloin saada elämässäni aikaa uskomattomia asioita ja tunsin että minulla oli myös onni matkassa.

Inspiroivaa lukemista ja syvällistä pohdintaa:
Paolo Coelho - Alkemisti, Anthony De Mello - Havahtuminen

Elämästä tuli peli/leikki, jossa kaikki on mahdollista. Ongelmista ja esteistä tuli haasteita. Kompastumiset, tavaroiden hajoamiset, roskat silmässä, kohtaamiset, "sattumat" oli enteitä, jotka käski pysähtymään ja tarkastelemaan tilannetta. Pyöräillessä usein nauratti, kun jäin pohtimaan jotain asiaa, tunsin ärsytystä tai mieleni pallotteli jotain turhanpäiväistä asiaa, niin samaan aikaan naamaani lensi lehti, tai otsaani kopsahti kärpänen, kuin muistuttaakseen; älä hölmöile, keskity ajamiseen tai olet ojassa! Jokaisesta päivästä tuli mahdollisuus. Mahdollisuus tavata kenet tahansa, oppia mitä tahansa ja olla onnellinen joka päivä. Eikä onnellisuus tarkoita sitä että kokoajan hymyilyttää, mutta sitä että silloinkin kun on surullinen, niin on samaan aikaan onnellinen.

Tunsin suuria oivalluksia ja onnenhetkiä matkustaessani töihin bussilla. Hymyilin kanssamatkustajille ja joku kerta taisin ääneenkin mainita kuinka kaunis aamu oli. Jännä juttu etten saanut maanantaiaamun bussissa paljoa vastakaikua kommenteilleni. Oivalsin että ollessani matkalla tunnen erityisen voimakkaita onnen tunteita ja totesin että sitä minun sitten täytyy tehdä, olla matkalla.  Kun elämästä tuli minulle leikkikenttä, niin jokainen kerta ku eteeni tuli joku asia, mihin olisin aikaisemmin sanonut ei tai en jaksa tai en viitsi, niin tällä kertaa sisäinen minäni teki joka kerta kysymyksen, miksi et? Mitä menetät? Tee se!

Matka alkaa päästämällä irti. Jotta voi lähteä matkalle, täytyy luopua jostain. On astuttava ulos ovesta. On päästettävä irti jostain mikä tuo itselle turvallsen olotilan. Koti, työpaikka ja lähikauppa. Oma sänky, ammatti-identiteetti ja bonuskortti. Hallitsen elämääni ja se luo turvallisuuden tunnetta. Niistä luopuminen jännittää. Ovesta ulos astuminen jännittää. Mitä jää jäljelle, jos luovun kaikista asioista, jotka minua määrittää? Mitä jää jäljelle?

Haloo Helsingin Elli laulaa että vapaus käteen jää. Vapaus on vahva sana. Miun vapaus alkoi pari vuotta sitten. Jotta voisi saada tai kokea jotain uutta, täytyi luopua ja päästä irti jostain muusta.

Uimalla työpaikalta vastarannalle. Jäi työasiat taakse.

Nousen ylös ja astun varovaisesti reunalle. Kurkistan alaspäin, enkä näe alas asti. Rinnassa tuntuu polttava tunne ja sydän tykyttää. Suupielet nousee väkisinkin ylöspäin. Hartiat on kevyet. Avaan rintaa auki ja levitän käsiäni. Polte rinnassa kovenee. Kyyneleet alkaa valua silmistä. Levitän kädet niin auki kuin saan ja otan rohkean askeleen aivan pesän reunalle. Nojaan eteenpäin ja pudottaudun alas. 

Nähdään :)